Lue blogia

Jouluperinteet osa 1

Joulukortit

Joulukortit ovat lähtöisin Englannista. Vuonna 1843 Lontoossa painettiin 1000 kappaletta ensimmäistä tunnettua joulukorttia. Ennen tätäkin oli lähetelty erilaisia joulun- ja uudenvuodentoivotuksia, mutta varsinaiset joulukortit lähtivät yleistymään 1800-luvun puolivälissä. 1860-luvulla Saksaan kehittyi jo joulukorttiteollisuutta, joka oli parinkymmenen vuoden ajan erittäin menestynyttä. Vanhin Suomessa lähetetty joulukortti on vuodelta 1871. Kuitenkin vastaa 1920-luvulla korttien lähettely yleistyi ja Suomessa lähetetyt kortit olivat pääosin Saksassa tai Ruotsissa painettuja. Alkuun korttiperinne oli lähinnä ylhäistön ja kaupunkilaisten tapa, joka pikkuhiljaa levisi myös maalaisten keskuuteen. Rautateiden kehitys lisäsi korttien suosiota, koska näin ollen posti kulki nopeammin ja varmemmin.

 

Krampus

Siinä missä tuhmille suomalaislapsille tuodaan jouluna risuja, keskieurooppalaiset lapset saavat pelätä Krampusta, joka vie mukanaan tuhmat lapset ja tuo näille hiiliä. Krampus ei tule vierailemaan jouluna, vaan jo aiemmin joulukuussa. Krampuksen yö eli Krampusnacht on 5.12. Pyhän Nikolauksen päivää edeltävä yö. Tämä hahmo, joka on puoliksi pukki ja puoliksi paholainen liikkuu varsinkin Alppien läheisyydessä. Hiilisäkin kanssa liikkuvaa Krampusta kannattaa siis varoa ainakin Itävallassa, Saksassa, Unkarissa, Kroatiassa, Sloveniassa, Tsekissä sekä Pohjois-Italiassa. Skandinaavisessa mytologiassa tätä sarvipäätä pidetään alamaailman jumalattaren Helin poikana. Krampus on yksi Pyhän Nikolauksen apureista. Pyhä Nikolaus on joulupukin esikuva, jota juhlitaan Alankomaissa 5.12. ja häntä kutsutaan nimellä Sinterklaas. Sinterklaas saapuu apurinsa Zwarte Pietin kanssa Krampusnachtia seuraavana päivänä tuomaan lahjoja kilteille lapsille.

 

Itsenäisyyspäivän kynttilät

Itsenäisyyspäivänä ikkunalla palaa perinteisesti kaksi kynttilää. Kynttiläperinteen sanotaan olevan alkujaan 1910-luvulta, jolloin vuonna 1914 Suomesta Saksaan lähti ryhmä jääkäreitä kouluttautumaan. Kynttilöitä pidetään merkkinä jääkäriystävällisestä talosta, josta Saksaan pyrkijät saattoivat saada ruokaa, majapaikan ja muutakin apua, kun taas yhtä tai kolmea kynttilää ikkunallaan pitäjät tuli kiertää kaukaa. Kynttiläperinne on kuitenkin vanhempi. Jo 1700-luvulla oli tapana polttaa kahta kynttilää Ruotsin kuninkaan kunniaksi ja autonomian aikana kynttilöitä poltettiin Venäjän keisarin kunniaksi. Isänmaallisen sävyn kynttilät saivat sortokausien ja kansallisaatteen myötä. Tällöin kynttilöitä poltettiin mielenosoituksena keisaria vastaan. Kahdella kynttilällä on myös käytännöllinen syy. Tuohon aikaan ikkunoiden leveys oli sopiva juuri kahdelle kynttilälle.

Talvisota ja miksi se kiinnostaa?

Tänään tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Talvisotaa käsitteleviä artikkeleita on julkaistu vähän väliä tässä marraskuun aikana. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kerään näitä artikkeleita tähän blogiin myös linkkeinä, mutta huomatessani, että minulla oli jo kahden käden sormilla laskettava määrä linkkejä tallessa ja koko ajan niitä julkaistiin lisää, päätin luopua tästä ajatuksesta. Johtuuko tämä artikkelien paljous tasakymmenistä vai siitä, että talvisota nousee aina uudestaan esille suomalaisessa historiankirjoituksessa. Itse olen sitä mieltä, että molemmat ovat oikeita vastauksia, mutta miksi näin on?

80 vuotta talvisodan syttymisen jälkeen aiheen luulisi olevan jo läpi kaluttu moneen kertaan, mutta joka vuosi kuitenkin ilmestyy uusia tutkimuksia. Sotahistoriankirjoitus on käynyt läpi monta eri vaihetta ja trendiä eri vuosikymmeninä. Mitä pidempi aika jostain tapahtumasta kuluu, sitä neutraalimmin sitä voidaan käsitellä ja tuoda tutkimukseen uusia näkökulmia. Tietysti aina on olemassa aiheita, jotka herättävät voimakkaita tunteita kului aikaa, miten paljon tahansa. Talvisota on juuri yksi niistä tunteita nostattavista asioista ja siksi sitä käsitellään aina uudestaan ja uudestaan.

2000-lukua voi tarkastella eräänlaisena vedenjakajana sotahistoriassa. Ennen 2000-lukua sotahistoria oli pitkälti tapahtumien, voimasuhteiden, strategioiden ja aseiden tutkimuksia. 2000-luvulla ja erityisesti 2010-luvulla on tutkittu huomattavasti enemmän sotien sosiaalista puolta ja erilaisia sodan aiheuttamia ilmiöitä. Historiankirjoitus seuraa myös tiettyjä trendejä, varsinkin julkaistavien historiateosten kohdalla. Ei ole kannattavaa julkaista kirjaa, joka ei myy. Kokemuksellinen sotahistoria on ollut viime vuosina suosittu näkökulma. Näin ihmiset ovat saaneet oman äänensä ja kokemuksensa kuuluville.

Tällä hetkellä trendinä tuntuu olevan, Venäjän suhtautuminen talvisotaan ja millä tavalla se esitetään venäläisessä historiankirjoituksessa. Venäjä on tätä nykyä myöntänyt aloittaneensa talvisodan, mutta silti se joissain tulkinnoissa pitää Suomea syyllisenä; monilla eri perusteluilla. Useampikin lukemani artikkeli liittyi juuri tähän aiheeseen. On helppo ymmärtää, miksi syy sotaan on vieritetty Suomelle. Voittajat kirjoittavat historian ja olihan se nyt aika noloa Neuvostoliiton kannalta, että niin pieni maa kuin Suomi esti suuren ja mahtavan Neuvostoliiton valtausyrityksen. Tästä löytyy ehkä suosituin syy, miksi talvisota kiinnostaa: ihmiset ovat useimmiten alta vastaavan puolella. Talvisota sai myös suurta huomiota mediassa maailmanlaajuisesti ja Suomi sai osakseen sympatiaa taistellessaan moninkertaista vihollista vastaan. Tässä vaiheessa on myös hyvä ottaa huomioon, että tuossa vaiheessa Neuvostoliitto ja Saksa olivat vielä hyvissä väleissä keskenään Molotov-Ribbentrop -sopimuksen takia.

Talvisota on monella tapaa suomalainen sankaritarina ja osoitus sisusta sekä sitkeydestä. Puhutaan myös talvisodan hengestä, mutta mistä talvisodan hengessä todella oli kyse? Talvisodan alkaessa Suomi oli ollut itsenäinen vain 22 vuotta, eivätkä nuo vuodet olleet mitenkään rauhallisia ja idyllisiä. Itsenäisyyttä seurasi vuoden 1918 sota, joka repi maan kahtia punaisten ja valkoisten välillä. Sota oli raaka ja jätti jälkensä seuraaville vuosikymmenille. Suomi oli poliittisesti ja yhteiskunnallisesti hyvin jakautunut maa, jossa yhteiskuntaluokkien väliset erot olivat syviä ja katkeria. Nämä johtivat myös voimakkaisiin ideologisiin ristiriitoihin vasemmiston ja oikeiston välillä. Talvisodan syttyessä kuitenkin kaikki ristiriidat ja ideologiset kiistat unohdettiin. Vastassa oli yhteinen vihollinen, jota vastaan käytiin unohtaen keskinäiset kärhämät. Talvisodan henki tarkoitti nimenomaan juuri tätä. Omasta mielestäni tämä kuuluu kärkijoukkoon niistä asioista, joita talvisodasta olisi hyvä muistaa.

Kiinnostus talvisotaa kohtaan tuskin tulee häviämään tulevaisuudessa, vaikka muutkin aihealueet nousisivat sen rinnalle. Jokainen tutkija löytää oman näkökulmansa sekä tutkimusmetodinsa, joiden pohjalta hän aloittaa tutkimuksensa. Mistä sitä tietää, jos vaikka tulevaisuudessa löytyisi uusia asiakirjoja tai henkilökohtaisia muistiinpanoja talvisodan ajalta, jotka avaavat uuden tutkimussuunnan?

Mitä tapahtuikaan Amelia Earhartille?

Maailman historiaan mahtuu monia mysteerejä. Miten pyramidit rakennettiin, mikä on Stonehengen tarkoitus, kuka oli Rautanaamio sekä lukuisia muita. Toisinaan nämä vanhat mysteerit selvitetään kokonaan tai ainakin osittain, kuten mitä tapahtui Amelia Earhartille. Ensimmäinen Atlantin lentäen ylittänyt nainen Amelia Earhart katosi 2.7.1937.

Earhart on ehkä maailman tunnetuin naislentäjä, vaikka hänen katoamisensa maailmanympäryslennollaan onkin yksi syy kuuluisuuteen, se ei todellakaan ole ainoa. Vuonna 1897 syntynyt Amelia vastusti lapsesta asti aikakaudelle tyypillisiä sukupuolirooleja. Sen sijaan, että hän olisi istunut sisällä ja harjoitellut koruompelusta tai muita ”tytöille sopivia” aktiviteetteja, hän kiipeili puissa ja harrasti urheilua. Omaelämäkerrassaan Earhart kertoo, että lapsena hän kokeili kaikkia mahdollisia pelejä ja harrastuksia, jotka hän koki edes jossain määrin kiinnostaviksi. Hän myös valittelee kasvaneensa aikana, jolloin ”tytöt olivat tyttöjä”.

Tänä syksynä suomeksi julkaistu Earhartin omaelämäkerta ”Rakastan lentämistä” (The Fun of it), on hyvä kuvaus aikakautensa ajatusmaailmasta ja siitä, mikä oli soveliasta ja mikä ei. Alun perin vuonna 1932 julkaistu teos on erittäin kannustava ja se antaa hyviä neuvoja lentämisestä kiinnostuneille nuorille sekä heidän vanhemmilleen siitä, että miten kannattaa aloittaa. Earhart kertoo kirjassaan myös Atlantin ylilennoistaan ja muista naisista, jotka ovat olleet uran uurtajia lentämisen osalta. Pitää myöntää, että en ollut kuullut näistä muista naisista aiemmin yhtään mitään. Heitä on ollut useita ja melko lailla kaikista yhteiskuntaluokista.

Mitä kaikkea Amelia Earhart saavutti ensimmäisenä naisena? Hän oli ensimmäinen nainen, joka ylitti Atlantin lentäen ensin osana kolmen hengen miehistöä ja myöhemmin yksinään. Hän lensi myös ensimmäisenä naisena yksin Yhdysvaltojen rannikolta toiselle. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka lensi yksin yli Tyynenmeren. Earhart rikkoi myös monia vauhti- ja korkeusennätyksiä. Vuonna 1937 hän lähti navigoijansa Fred Noonanin kanssa ensimmäiselle lennolle maailmanympäri. Sen sijaan, että lento olisi jäänyt historiaan onnistumisensa takia, se jäi historiaan lentona, jolla Earhart ja Noonan katosivat.

Heidän katoamisestaan liikkuu monia erilaisia huhuja ja salaliittoteorioita. (Propagandaradio-niminen podcast on tehnyt mielenkiintoisen jakson näistä salaliittoteorioista. Kannattaa käydä kuuntelemassa.) Viimeinen Earhartin lähettämä radioviesti kuultiin 2.7.1937. Koneen sijainniksi arvioitiin tuolloin Howlandsaari Tyynenmeren keskiosassa. Tästä ei kuitenkaan ollut varmuutta teknisten ongelmien vuoksi. Viestin jälkeen Earhartista ja Noonanista ei enää kuultu mitään. Tästä alkoi mittavat etsinnät, joihin käytettiin neljä miljoonaa dollaria. Laajoista etsinnöistä huolimatta, ne eivät tuottaneet tulosta.

Vuonna 1940 Nikumaroron atollilta löydettiin esineitä ja luita, joiden arveltiin kuuluvan Earhartille. Aiemmissa tutkimuksissa luiden pääteltiin kuuluneen miehelle. Vuonna 2018 luut tutkittiin uudelleen. Nämä tutkimukset paljastivat, että luut kuuluivat naiselle, jonka pituus vastasi Earhartin pituutta. Tutkijat totesivat, että 99 prosentin varmuudella luut ovat Amelia Earhartin. Mutta mitä oikein tapahtui?

Täyttä varmuutta tapahtumista ei vieläkään ole saatu selvitettyä. Todennäköisin teoria on, että Earhartin lentämään Lockheed 10 E Electraan tuli jokin tekninen vika ja tämän takia kone, joko putosi tai Earhart joutui tekemään pakkolaskun mereen. On myös esitetty, että Earhart laskeutui Nikumaroron lähellä olevalle riutalle, josta kone huuhtoutui mereen. Konetta on etsitty useaan kertaan 80 vuoden aikana. Robert Ballard, joka löysi Titanicin ja Bismarckin hylyt, on viimeisin, joka on päättäväisesti etsinyt Earhartin koneen hylkyä. National Geographicin Expedition Ameliaa käsittelevässä artikkelissa Ballard toteaa, että kone on voinut muuttua vuosien kuluessa tomuksi merialueelle tyypillisten luonnonilmiöiden seurauksena. Ballard ei löytänyt konetta, mutta hän ei pitänyt tutkimusmatkaa kuitenkaan epäonnistuneena. Toisessa National Geographicin artikkelissa hän kertoo kuitenkin jatkavansa etsintöjä toisesta mahdollisestaa kohteesta. 

Saammeko koskaan varmasti tietää, mitä tapahtuikaan Amelia Earhartille vai onko hänen kohtalonsa yksi niistä mysteereistä, joiden on tarkoitus jäädä mysteeriksi ikiajoiksi

Saamen suvun laulu

Saamelainen poliitikko ja opettaja Isak Saba syntyi 15.11.1875 Norjan Uuniemessä. Saba toimi Norjan Suurkäräjillä kaksi kautta ensimmäisenä Saamen kansanedustajana. Kansanedustajuutensa jälkeen Saba työskenteli opettajana Vuoreijassa. Isak Saba tunnetaan etenkin saamelaisten kansallislaulun sanoittajana. Saamen suvun laulu valittiin vuonna 1986 Åressa järjestetyssä Saamelaiskonferenssissa saamelaisten kansallislauluksi. Saba keräsi talteen myös saamelaista kansanperinnettä ja runoutta. Saban syntymäpäivä on saamelaisten liputuspäivä.

1900-luvun alussa Norjassa oli vallalla norjalaistamispolitiikka, joka pyrki hävittämään saamelaisen kulttuurin ja kielen. Edustajakausillaan Saba ajoi saamelaisten oikeuksia ja onnistui saamaan läpi ohjelman, jossa korostettiin muun muassa yhtenäistä maanosto-oikeutta sekä saamenkielisten jumalanpalvelusten ja Raamattujen tärkeyttä. Saba onkin näiden toimiensa takia ansainnut liputuspäivänsä. On mielenkiintoista nähdä, että näkyykö esimerkiksi täällä Jyväskylässä lippuja saloissa.

Vaikka viime vuosina saamelaisten kulttuuria on nostettu enemmän esille, siitä voisi puhua vielä enemmän. Pitkään saamelaisten asema myös Suomessa oli melko heikko ja sen parantaminen on edelleen työn alla. Olisi kiinnostava tietää, että miten paljon esimerkiksi kouluissa puhutaan saamelaisista ja heidän kulttuuristaan. Omilta kouluajoiltani muistan lähinnä vain puheet poronhoidosta ja neljäntuulenhatuista. Saamelaisista ehkä parhaiten juuri tiedetäänkin heidän värikkäät pukunsa, joihin kuten kaikkiin muihinkin kansanpukuihin liittyy paljon perinteitä. Pukujen käytöstä onkin ollut paljon julkista keskustelua esim. siitä, että kuka niitä voi käyttää. Itselläni oli lapsena matkamuistona Hetasta ostettu punainen mekko, joka oli samantyylinen kuin saamelaisten puvut ja sen lisäksi myös punainen saamelaismyssy. Muistan lapsena pitäneeni paljon noista asusteista, mutta nyt aikuisena ne herättävät kovin ristiriitaisia tunteita. Tästä voisi käydä pitkiä keskusteluja siitä, että mikä on moraalisesti oikein, kun puhutaan toisten kulttuurin hyödyntämisesti esimerkiksi juuri matkamuistoissa.

Aihetta voisi käsitellä paljon laajemmin ja tästä saisi varmasti oman blogikirjoitusten sarjansa. Saamelaisten liputuspäivistä ja kansallisista symboleista voi lukea lisää esimerkiksi Saamelaisneuvoston kotisivuilta. Historiaan liittyen voin myös suositella elokuvaa Kautokeinon kapina, joka perustuu tositapahtumiin ja valottaa hyvin yli sadan vuoden takaisia asenteita. Pukukulttuuriin liittyen Ylen sivuilta löytyy kaksikin artikkelia, joissa puhutaan naisten, joissa puhutaan naisten sarvilakista ja miten sellainen löytyi esimerkiksi Lontoosta

Entä millainen Isak Sabanin kirjoittama Saamen suvun laulu? Laulun sanat löytyvät seuraavan linkin takaa kolmella saamelaismurteella ja vielä suomeksi. Laulun voi käydä myös kuuntelemassa YouTubesta. 

”Mr. Gorbachev tear down this wall”

Saksa, toisen maailmansodan jälkeen:

Toinen maailmansota päättyi 1945 Saksan tappioon. Tämän seurauksena Saksa jaettiin liittoutuneiden välillä neljään miehitysvyöhykkeeseen. Iso-Britannia, Ranska, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto saivat jokainen oman osansa. Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä sijainnut Berliini jaettiin myös itäiseen ja läntiseen osaan. Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välit kuitenkin lähtivät nopeasti kiristymään ja Stalin vaati koko Berliiniä Neuvostoliitolle. 1948 Stalin katkaisi kaikki maayhteydet Länsi-Berliiniin ja kaupunki jäi saarroksiin.  Elintarvike ja muu huolto järjestettiin ilmasillan kautta. Tätä saartoa kesti lähes vuoden. Kuilu idän ja lännen välillä vain syveni. Talouden heikkous ja kommunistisessa valtiossa asumisen pelko, saivat monet ihmiset muuttamaan idästä länteen.

13.8.1961 Länsi-Berliiniin johtavat tiet ja kadut suljettiin. Sulkua oli varmistamassa 40 000 Itä-Saksan kansallisen kansanarmeijan sotilasta, poliisia ja työläistä. Tämä oli alku Berliinin muurille, joka jakoi kaupungin kahtia 28 vuoden ajan. Alkuun ”muuri” oli vain piikkilankaesteillä tehty raja-aita, jota sotilaat vahtivat. Muurin tarkoitus oli estää ihmisten loikkaaminen Länsi- Berliiniin ja sitä kautta edemmäs länteen. Vuosien 1949 ja 1961 välillä noin kolme miljoonaa itäberliiniläistä pakeni länteen. Vaikka muurin tarkoitus oli nimenomaan pitää ihmiset idässä, sitä kutsuttiin antifasistiseksi suojavalliksi, mikä viittasi siihen, että muurin olikin tarkoitus estää länsiberliiniläisten muutto itään.

Muuri oli aluksi vain piikkilangasta tehty aita, jonka varrelle alettiin heti muuraamaan betoniharkoista varsinaista muuria. Vuodesta 1965 rajalla kulki betoninen muuri, jossa oli yhdeksän ylityspaikkaa, joista kuuluisin on Checkpoint Charlie. Kaupungin kahtia jakanut muuri oli 43 kilometriä pitkä (ympärysmuuri 112 km), 3,6 metriä korkea ja 1,2 metriä leveä. Muurin ympärillä oli leveät suojavyöhykkeet, jotka olivat tarkoin vartioituja. Muurin yli pyrkijiä oli määräys ampua. Yli 200 ihmistä menetti henkensä pyrkiessään muurin toiselle puolelle. Itä-Berliinistä onnistui muurin pystyttämisen jälkeen noin 5 000 ihmistä henkensä uhalla. Alkuvaiheessa oli mahdollista hypätä piikkilanka-aidan yli kerrostalosta toiseen tai ajaa autolla piikkilankaa päin. Myöhemmin kaivettiin tunneleita muurin ali tai sen yli lennettiin kuumailmapallolla.

Berliinin muuri oli yksi kylmän sodan symboleista; muuri idän ja lännen välillä. 1980-luvun lopulla tanssittiin jo kylmän sodan loppuvalsseja ja osansa siitä sai myös Berliiniä halkova antifasistinen suojavalli. Vuonna 1987 Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan esitti Brandenburgin portilla Neuvostoliiton pääsihteeri Mihail Gorbatšoville kuuluisan haasteen: ”Mr. Gorbachev, tear down this wall!” eli ”Herra Gorbatšov, purkakaa tämä muuri!”

9.11.1989 Berliinin muuri murtui. Aiemmin vuonna 1989 Unkari oli avannut rajan Itävallan välillä. Unkarista tuli tämän myötä suosittu matkakohde itäsaksalaisten keskuudessa ja myöskin pakoreitti länteen. DDR:n johto yritti estää tätä joukkopakoa, mutta itäsaksalaiset vaativat ulospääsyä. Tämän johdosta höllennettiin matkustuslupien myöntämistä Länsi-Berliiniin. Günter Schabowski, joka vastasi tiedotuksesta, oli saanut uudistusta koskevat tiedotteet käteensä hetkeä ennen kuin tämän oli tarkoitus lukea ne uutisissa. Schabowski ei ollut tiedotetta lukiessaan täysin perillä sen sisällöstä. Hänelle esitettiin kysymys, että milloin näiden rajauudistusten oli määrä tulla voimaan. Hämmentyneenä Schabowski vastasi, heti. Todellisuudessa uudistukset oli tarkoitus ottaa käyttöön vähitellen pidemmän ajan kuluessa, mutta tämä lipsahdus aiheutti itäberliiniläisten rynnistyksen rajanylityspaikoille. Tilanne oli epäselvä ja kukaan ei oikein tiennyt, miten olisi tullut menetellä. Kello 23:30 rajapuomit aukesivat. Muurin toisella puolella oli vastassa länsiberliiniläiset kukkien ja samppanjan kanssa.

Pian rajanylityspaikkojen avaamisen jälkeen ihmiset alkoivat talttojen ja vasaroiden avulla tuhota muuria, vaikka se vielä oli laitonta. Viranomaiset eivät tähän kuitenkaan puuttuneet, koska se ymmärrettiin välttämättömäksi. Parin päivän jälkeen muuria alettiin kaataa puskutraktorilla ja muurin murtuminen oli tosi asia. Vajaata vuotta myöhemmin 3.10.1990 Saksat yhdistyivät. Vuotta myöhemmin 26.12.1991 kylmä sota tuli päätökseensä, kun Neuvostoliitto hajosi.

Muuria on edelleen pystyssä ja Friedrichshainin kaupunginosassa sijaitseva East Side Gallery on yksi Berliinin suosituimpia nähtävyyksiä. East Side Gallery on 1,3 kilometrin mittainen muurin pätkä, joka on koristeltu maalauksilla. Valitettavasti maalauksien päälle on tehty töherryksiä. Tämä tietenkin on ulkoilmagallerian ongelma. Toinen suosittu matkailukohde Berliinissä on vanha Checkpoint Charlie. Rajanylityspaikalla voi kuvauttaa itsensä ”rajavartioiden” kanssa ja sen vieressä on Mauermuseum – Museum Haus am Checkpoint Charlie. Palasia muurista voi myös ostaa jokaisesta matkamuistomyymälästä.

6.11.1988

6.11.1988 oli historiallinen päivä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon historiassa. Tällä päivämäärällä 94 naista Suomessa ottivat vastaan pappisvihkimyksen. Vuoden 1986 kirkolliskokous antoi hyväksyntänsä pappisviran avaamisesta naisille. Tämä tapahtui 73 vuotta sen jälkeen, kun Wendla Ivaska ensimmäisenä naisena Suomessa suoritti teologisen loppututkinnon. Suomessa naiset saivat mahdollisuuden papin ammattiin huomattavasti myöhemmin kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskassa ensimmäiset naiset vihitiin papeiksi jo vuonna 1948, Ruotsissa 1958,
Norjassa 1961 ja Islannissa 1975.

Kristillisistä suuntauksista Suomessa vain evankelis-luterilaisessa kirkossa naiset voivat toimia pappeina. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa naiset eivät voi toimia pappeina. Suomessa toimivissa vapaissa suuntauksissa tai herätysliikkeissä nainen voi toimia puhujana seurakunnassa, mutta ei pappina. Vuonna 2012 papiksi vihitty Mari Leppänen on ensimmäinen vanhoillislestadiolainen nainen pappina. Tämä nostatti kohun ja Turun Rauhanyhdistys ilmoitti Leppäselle, että tämä ei saa enää toimia yhdistyksen tehtävissä pappeutensa takia. Vanhoillislestadiolaisuus, joka on yksi suurimmista luterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä, ei hyväksy naisia pappeina ja on muutenkin nimensä mukaan hyvin vanhoillinen suhtautumisessaan moniin asioihin.

Vuoden 1913, jolloin Ivaska valmistui teologiksi, ja vuoden 1988 väliin on mahtunut monta eri vaihetta:

1953: Kirkkolakiin lisätään naisteologeja koskevat määräykset.

1955: Liisa Riippa-Alarakkola on ensimmäinen nainen, joka hakee pappisvihkimystä.

1963: Naispappeutta koskeva esitys kaatuu kirkolliskokouksessa. Lehtorin virka perustetaan naisteologeja varten.

1976: Naispappeutta koskeva esitys kaatuu kirkolliskokouksessa. (Taas)

1978: Lehtorit saavat oikeuden saarnata ja jakaa ehtoollista.

1984: Taas kerran esitys naispappeudesta kaatuu kirkolliskokouksessa ja tämä aiheuttaa kirkostaeroamisaallon.

1986: Kirkolliskokous hyväksyy papin viran avaamisen naisille. Vastustajien mahdollisuus toimia kirkon viroissa turvataan.

1987: Pappisliitto luo ns. ajo-ohjeet, jotka antavat luvan kieltäytyä jumalanpalvelusyhteistyöstä naisen kanssa.

1988: Kirkkolain muutos astuu voimaan. 94 naista vihitään papiksi. Sirkka-Liisa Enqvistista tulee ensimmäinen naispuolinen kirkkoherra.

1990: Piispan virka avataan naisille.

2006: Piispankokous kieltää työvorojärjestelyt sukupuoleen vedoten.

2007: Vammalan seurakunnan kappalainen erotetaan, koska tämä kieltäytyy yhteistyöstä naispappien kanssa.

2008: Evankelisessa herätysliikkeessä tapahtuu kahtiajako sukupuolikysymyksen vuoksi.

2010: Irja Askolasta tulee Helsingin piispa.

Vaikka naiset edelleen saavat osakseen kritiikkiä ja vastusta papin ammatissa, on kuitenkin mielenkiintoista huomata, että vuonna 2017 48 prosenttia papeista oli naisia. Samana vuonna seurakuntapastorinvirassa olevista papeista oli naisia 61 prosenttia. Naisten osuus papistossa on kasvanut koko ajan 30 vuoden aikana ja teologian opiskelijoista suuri enemmistö on naisia.

Olen tässä tekstissä pyrkinyt tietoisesta välttämään termiä ”naispappi”, vaikka se onkin melko yleisesti edelleen käytössä. Itse koen nais -etuliitteen turhana varsinkin, kun lähes puolet papinvirassa toimivista ovat naisia, vaikka pieni ja äänekäs vähemmistö sitä edelleen vastustaakin. Olen aiemmin ollut useaan otteeseen seurakunnalla töissä ja muutenkin ollut mukana seurakunnan toiminnassa päiväkerhosta, nuorisotoimintaan ja vapaaehtoistyöhön (kirkkokahvituksissa avustaminen, kolehdin kerääminen, ehtoollisella avustaminen jne.). Näin ollen olen myös tehnyt töitä monen eri papin kanssa ja tätä kirjoittaessani olen pohtinut, että onko sukupuolella ollut mitään väliä suhtautumisessani heihin. Ei ole. Suurin ero on puhuttelussa. Huomaan edelleen kutsuvani lapsuuteni miespappeja heidän sukunimillään ja vain harvoin lempinimillä, vaikka sinunkaupat on tehty jo vuosia sitten. Aikuisikäni pappeja kutsun kaikkia etunimillä sukupuolesta riippumatta. (Pitää myöntää, että sen oikeastaan ainoan aikuisikäni miespapin sukunimen olen kokonaan unohtanut.) Olisikohan siis jo aika kutsua pappeja vain papeiksi sukupuoleen katsomatta? Haluan myös muistuttaa, että papitkin ovat oikeasti vain ihmisiä.

 

P.S. I dag är också Svenska dagen, så glada Gustaf II Adolf för alla!

P.S.2. Tässä pari katsomisen arvoista aiheeseen liittyvää linkkiä:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/08/27/ensimmainen-lestadiolainen-naispappi-haastaa-naisen-roolin

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/04/02/suomen-ensimmaiset-naispapit

 

Luvut ovat peräisin Suomen evl-lut. kirkon kotisivuilta.

 

Mitä jos olisikin käynyt toisin?

Silmiini osui pari päivää sitten mainos uudesta Watchmen -sarjasta. Mielenkiintoni heräsi heti. Sarja perustuu saman nimiseen sarjakuvaromaaniin, joka on julkaistu 1980-luvulla. Sarjakuvasta on myös tehty elokuva, joka kantaa myös nimeä Watchmen ja se tuli ensi-iltaan vuonna 2009. Tuo elokuva löytyy hyllystäni ja yhdessä vaiheessa katsoin sitä toistuvasti. Tuolloin en osannut sanoa, mikä elokuvassa veti puoleensa. Fanitan supersankareita ja pidän sarjakuviin perustuvista elokuvista muutenkin, mutta Watchmenissä oli myös jotakin muuta. Tuo jokin oli muunnettu historia, joka luo taustan Watchmenille.

Yksi asia, joka minua on aina kiinnostanut historiassa, on syy-seuraussuhteet. Mikä tapahtuma on johtanut toiseen ja mitä, jos olisikin käynyt toisin? Watchmenissä USA voittaa Vietnamin sodan Dr. Manhattanin avulla ja Watergate -nauhat jäävät paljastumatta. Sota Vietnamissa sekä Watergate -skandaali vaikuttivat vahvasti poliittiseen ilmapiiriin 1970-luvulla ja niiden päinvastainen lopputulos luo kokonaan toisenlaisen asetelman yhteiskuntaan. Vaihtoehtoinen fiktiivinen historia on erittäin suosittu aihepiiri esimerkiksi kirjoissa ja tietokonepeleissä. Yleinen teema vaihtoehtoisessa historiassa on sotien päinvastainen tai muuten eroava lopputulos. Suomessa yleisimpänä tulkintana on Neuvostoliiton valtaamaksi joutuminen jatkosodan jälkeen.

Kirjallisuudessa myös autofiktiiviset romaanit voidaan laskea vaihtoehtoiseen historiaan. Osa autofiktiivisten kirjojen tapahtumista ovat todellisia, toiset sijoitettu uuteen ympäristöön muunneltuna ja osa on kokonaan fiktiota. Näitä autofiktiivisia romaaneja on viime vuosina ilmestynyt ihan mukavasti. Esimerkkinä mainitsen Jari Tervon kirjat Esikoinen, Revontultentie ja Pyrstötähti. Nämä kirjat kertovat 1970-luvulla nuoruuttaan eläneen Jarin tarinaa päiväkirjamerkintöjen muodossa. Esikoisessa on mukana myös tädin ja isomummun kertomuksia toisen edellisestä elämästä 1600-luvulla sekä toisen nuoruudesta 1910-luvun Suomessa. Esikoisessa on myös mielenkiintoisesti siirretty 1989 Rovaniemellä tapahtunut Andrew Kulangan katoaminen ja murha 1970-luvulle. Kulangan murhan kuvaus Tervon romaanissa on suurelta osalta todellisuuden kaltainen. Nimet sekä muita yksityiskohtia on tosin muuteltu.

Tieteellisesti puhutaan kontrafaktuaalisesta eli toteutuneiden tosiasioiden vastaisesta historiasta. Aihe on kuitenkin kiistelty ja kaikki eivät edes pidä sitä vakavasti otettavana tieteenä. Kontrafaktuaalisesta historiasta on kuitenkin kirjoitettu jonkin verran tietokirjoja, jotka antavat mielenkiintoisia näkökulmia siihen, että mitä olisi voinut tapahtua. Vuoden 2017 historiateokseksi valittu Nils Erik Villstrandin ja Petri Karosen toimittama Kulkemattomat polut – Suomen mahdollinen historia tarkastelee 1400-luvulta lähtien tapahtumia, jotka olisivat voineet muuttaa historiamme täysin. Kirja onkin mielenkiintoinen lukukokemus, johon mielestäni kannattaa tutustua.

Sopivasti tätä kirjoitusta lopetellessani soittolistaltani alkoi soimaan Bob Dylanin The Times They Are A Changin’. Tuo kappale sitoo tämän kirjoituksen sopivasti yhteen myöskin siitä näkökulmasta, että laulu soi alkutekstien taustalla Watchmenin elokuvaversiossa. Elokuvaa ja sarjakuvaa voin tässä vaiheessa jo suositella, jos aihe ja supersankarit kiinnostavat. Sarjasta en voi sanoa vielä mitään, koska minun pitää saada, jolta kulta HBO:n käyttäjätunnukset lainaksi ennen kuin pääsen sarjaa katsomaan…

P.S. Jos kiinnostus vaihtoehtoista historiaa kohden, pääsi heräämään, niin voin vinkata myös toisen sitä käsittelevän elokuvan; Quentin Tarantinon ohjaama Inglourious Basterds vuodelta 2009, jossa kaksi salajuonta muuttavat historiaa toisen maailmansodan lopulla.

Nörtit rautaesiripun tuolla puolen

Miten Indiana Jones ja Rambo liittyvät kommunismiin? No tietenkin tietokonepelien kautta! Ylen nettisivuilla julkaistu artikkeli Indiana Jonesin seikkailut kommunistisessa Tšekkoslovakiassa kertoo pelisuunnittelusta rautaesiripun toisella puolella.

Peliteollisuus kukoistaa tänä päivänä ympäri maapalloa ja erilaiset tietokonepelit tuovat ihmisiä yhteen eri puolilta maailmaa. Muutama vuosikymmen taaksepäin pelien sisällöt ja tekniset toteutukset olivat hyvin erilaisia. Samalla, kun läntisessä maailmassa pelattiin Super Marioa, Donkey Kongia ja Duck Huntia, itäisessä Euroopassa Indiana Jones taisteli kommunismia vastaan. Tšekkiläinen tutkija Jaroslav Švelch tutkinut kirjassaan Gaming the Iron Curtain tarkemmin 1980-luvun tšekkoslovakialaisesta pelikulttuurista.

Neuvostoliitosta ja sen etupiireihin kuuluvista kommunistista kansandemokratioista ei noussut Tetriksen lisäksi muita tähtiä globaalille pelitaivaalle. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö itäblokin maissa kehitetty tietokonepelejä. Pelien tuotanto esimerkiksi Tšekkoslovakiassa oli amatöörien käsissä ja melko pienimuotoista. Yhtenä vaikuttimena tähän oli, ettei tietokoneita Itä-Euroopassa ollut saatavilla samaan tapaan kuin lännessä. Suuret teollisuuden käyttöön rakennetut tietokoneet olivat rautaesiripun itäpuolella suuremassa arvossa kuin pienemmät mikrotietokoneet, joiden hinnat nousivat taivaisiin. Mikrotietokoneita salakuljetettiinkin lännestä itään tekniikasta kiinnostuneiden ihmisten käsiin. Salakuljetut sekä laillisesti tuodut tietokoneet toivat myös ihmisiä yhteen. Ei tosin ihan samalla tavalla kuin nykyään, sillä internetissä tapahtuvan kommunikaation sijaan perustettiin tietokonekerhoja, joissa kiinnostuneet pääsivät pelailemaan.

Mielikuvituksellisuutta ei näistä itäpeleistä puuttunut. Tekstiseikkailupelien lisäksi tuotettiin useampi peli, joissa oli pääosassa Indiana Jones tai majuri Shatokhin, joka taisteli esimerkiksi Ramboa vastaan. Aseena taistelussa Satokhinilla oli vanhat historialliset sukat (joilla mahdollisesti viitattiin kommunistisen järjestelmän löyhkäävän). Tekstiseikkailupelit vaativat myös itsessään mielikuvitusta, koska niissä ei ollut juurikaan kuvallista sisältöä, vaan peli eteni kirjoitetun tekstin mukaan. The Big Bang Theoryssa Sheldon Cooper sanoo tekstiseikkailupelien käyttävän maailman parasta grafiikkaa eli mielikuvitusta. (S04E06)

Olisikin mielenkiintoista päästä pelaamaan näitä vanhoja pelejä, vaikka en itse ole oikeastaan pelannut kuin Segalla Sonicia 90-luvulla ja puhelimella Angry Birdsiä tämän vuosikymmenen alkupuolella. Mielenkiintoani näitä pelejä kohtaan lisää myös se, että niitä on tehty salakuljetetuilla tietokoneilla ja niiden kehittely on ollut ”salaista”. Nämä seikat luovat peleille oman historiallisen kontekstinsa, joka peilaa myös aikakauttaan ja yhteiskuntaa. Olisi myös mielenkiintoista nähdä millaisen vastaanoton nämä pelit saisivat, jos ne tuotaisiin nykypäivänä suuremman yleisön käyttöön. Retropelithän ovat in. Kiintoisaa olisi myös, jos pelit tuotaisiin markkinoille sekä alkuperäisellä graafisella ilmeellään sekä sovitettuna nykyaikaisella grafiikalla. Kiinnostaisiko tämän päivän gamereitä Prahassa pyörivä Indiana Jones tai Ramboa vastaan vanhoilla sukilla taisteleva majuri Shatokhin?

Ada Lovelace – maailman ensimmäinen tietokoneohjelmoija

Tänään 16.10. vietetään Ada Lovelacen päivää, jolloin juhlitaan naisten ansioita tieteen, tekniikan ja matematiikan aloilla. Vuonna 1815 syntynyttä Augusta Ada Byronia (myöh. Lovelace) pidetään maailman ensimmäisenä tietokoneohjelmoijana. Ada Lovelace on erittäin mielenkiintoinen historiallinen vaikuttaja, joka on jäänyt tuntemattomammaksi. Itse kuulin hänestä ensimmäistä kertaa pari päivää sitten tutkiessani tämän viikon merkkipäiviä ja kiinnostuin suunnattomasti.

Augusta Ada Byron, josta myöhemmin tuli Lovelacen kreivitär, syntyi 10.12.1815 runoilija lordi Byronin ja tämän vaimon Anne Isabella Byronin tyttärenä. Hänen vanhempansa erosivat pian Adan syntymän jälkeen, eikä Ada tavannut isäänsä vuoden 1816 jälkeen. Adan äiti kannusti tytärtään matematiikan opinnoissa ja hankki tälle nimekkäitä opettajia. Lady Byron uskoi, että teoreettinen matematiikka hillitsisi Adan mielikuvitusta ja tämä ei seuraisi isänsä jalanjäljissä. Ada menestyikin opinnoissaan, mutta rationaaliset matematiikan ja luonnontieteiden opinnot eivät kuitenkaan kahlinneet Adan mielikuvitusta kokonaan. Nuorena hän jo haaveili lentämisestä ja pohti lentävän koneen rakentamista. Hän otti pohdinnoissaan mallia linnuilta ja havaitsi ratkaisevan tekijän siiven kantavuudessa olevan sen koko suhteessa linnun vartaloon.

Ada Lovelace esiteltiin 17-vuotiaana Lontoon seurapiireille. Seurapiirien myötä hän tutustui skotlantilaiseen matemaatikkoon Mary Sommervilleen, joka oli alansa huippuja, mikä oli aikakauteen nähden erittäin poikkeuksellista. Lovelace ja Sommerville ystävystyivät. Toinen merkittävä ystävyyssuhde syntyi Charles Babbagen kanssa, joka myös oli matemaatikko. Babbage kehitteli 1800-luvun alussa differenssikonetta, joka on eräänlainen laskukone, jolla voi laskea polynomifunktiotaulukoita. Koneesta käytettiin myös nimitystä analyyttinen kone. Ada oli erittäin kiinnostunut koneesta ja seurasi tarkasti sen kehitystä, luki siitä kirjoitettuja artikkeleita sekä keskusteli siitä Babbagen kanssa.

Vuoden 1835 heinäkuussa Ada meni naimisiin William Kingin kanssa, joka sai vuonna 1838 jaarlin arvon ja Adasta tuli Lovelacen kreivitär. Yhdessä he saivat kolme lasta, joista vanhin poika nimettiin Adan isän mukaan Byroniksi ja tytär Adan äidin mukaan Annabellaksi. Kolmas lapsi sai nimekseen Ralph. Ollessaan naimissa ja kolmen lapsen äiti Ada jatkoi opintojaan matematiikan parissa yksityisopettajan opastuksella. Naisia ei tuolloin hyväksytty yliopistoon ja naisia pidettiin fyysisesti liian heikkoina syvälliseen opiskeluun. Adan sairaalloisuutta pidettiinkin hänen opintojensa seurauksena.

Lovelacen ystävä Charles Babbage jatkoi differenssikoneensa kehittämistä ja 1840 -luvun alussa matkusti Italiaan etsimään yhteistyökumppania projektilleen. Torinossa Babbage kohtasi Luigi Federico Menabrean, joka lähti mukaan Babbagen projektiin. 1842 Menebrean ranskaksi kirjoittama analyyttista konetta käsittelevä artikkeli julkaistiin sveitsiläisessä Biblitothèque Universelle de Genève -lehdessä. Lovelace ryhtyi kääntämään artikkelia englanniksi ja teki siihen huomioita. Lovelacen huomiot olivat erittäin tarkkoja ja analyyttisiä. Hän muun muassa kirjoitti huomioihin niin tarkat ohjeet Bernoullin lukujen laskemisesta koneella, että sitä pidetään maailman ensimmäisenä tietokoneohjelmana. Vaikka artikkeli ja siihen liitetty Lovelacen kirjoittama ”Notes by the Translator” otettiin hyvin vastaan tiedeyhteisössä, se ei kuitenkaan edistänyt Lovelacen uraa tieteellisenä kirjoittajana. Yksi syy tälle oli Lovelacen sukupuoli ja sitä ei sen tähden otettu yhtä vakavasti kuin, jos kirjoittaja olisi ollut mies.

Ada Lovelacen mielestä analyyttista konetta voisi soveltaa myös muuhunkin käyttöön kuin vain laskukoneeksi. Esimerkiksi koneen avulla voisi tuottaa musiikkia täsmällisessä muodossa. Lovelace esitti myös huomioita tekoälystä, jota hän pohjasi Mary Shelleyn romaaniin Frankenstein ja ajatukseen, että pystyykö kone ajattelemaan. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että analyyttinen kone ei voi luoda omia ajatuksia:

” Analyyttinen kone ei pysty tekemään mitään omaperäistä. Se voi tehdä vain mitä me käskemme sen tehdä.”

Lovelacen kreivitär Ada oli alansa pioneeri tietojenkäsittelytieteessä ja monessa asiassa aikaansa edellä. Hän oli merkittävä matemaatikko, jonka mielenkiinnon kohteet jakautuivat myös moniin eri aloihin. Hänen työnsä on monen jokapäiväiseen elämämme vaikuttavan asian pohjana. Lovelacen mukaan on nimetty esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusministeriön ohjelmointikieli Ada ja tekoälyä mittaava Lovelacen testi.

Ada Lovelace kuoli 27.11.1852 vain 36-vuotiaana kohtusyöpään. Mitä kaikkea hän olisikaan olisi saanut aikaan, jos ei olisi kuollut niin nuorena ja olisi elänyt sata vuotta myöhemmin? Lovelace haudattiin Hucknall Tokardin kirkkoon isänsä viereen, jota tämä ei ollut tuntenut.

Ovatko kasvosi kuin äidilläsi, suloinen lapseni?
Ada! Tytär ainoa sukuni ja sydämeni?
Kun viimeksi näin nuoret siniset silmäsi, ne hymysivät,
Ja sitten erosimme – emme niin kuin nyt, tyttöseni,
Vaan toivossa.
—Lordi Byronin runoelman Childe Harold’s Pilgrimage kolmas laulu

Miksi historia?

Opiskellessani historiaa yliopistossa törmäsin usein kysymykseen: ”Miksi historiaa? Et sitten tylsempää ainetta keksinyt?” Olenkin paljon pohtinut ja kysellytkin, että miksi niin moni pitää historiaa tylsänä. Valitettavasti liian usein vastaus on ollut, että koulussa historian opetus on ollut tylsää, nuorempana museoihin on pakotettu ja yksinkertaisesti ei vain kiinnosta sodat tai antiikki.

Ymmärrän nämä pontit todella hyvin. Muistan yläasteella ollessani jutelleeni erään historianopettajan kanssa, joka totesi kouluhistorian olevan paras keino tappaa pienikin kiinnostus historiaan. Onneksi historian opetus kouluissa on saanut uusia kiinnostavia muotoja viime vuosien aikana. Näillä toivottavasti saadaan nuorten kiinnostus lisääntymään, mutta entäpä aikuiset? Miten lisätä aikuisten kiinnostusta historiaan?

Keinoja on useita. Näitä kartoittaessa kannattaa lähteä selvittämään ihmisten yleisiä kiinnostuksen kohteita. Monesti historia yhdistetään tiettyihin merkittäviin tapahtumiin, ulkoa opeteltaviin vuosilukuihin tai aiemmin mainitsemiini sotiin ja antiikkiin. Historia on paljon enemmän. Merkittävät tapahtumat on kyllä hyvä tietää ja ulkoa opituista vuosiluvuista on hyötyä Trivial Pursuitia pelatessa, mutta entä se kaikki muu? Miten sen kiinnostavan asian historiasta löytää?

Etsimisen voi aloittaa katsomalla ympärilleen ja miettiä, mikä ympäristössä olisi erityisen kiinnostava asia tai esine. Onko se kirja? Kirjalla sekä esineenä että kirjallisuudella molemmilla on pitkä ja mielenkiintoinen tausta, josta ne juontavat juurensa. Kiinnostaako takapihalta näkyvä erikoinen kalliomuodostelma? Sen historia ulottuu jopa tuhansien vuosien taakse jääkauteen asti. Vai onko kiinnostuksen kohde televisiosta tuleva jääkiekko-ottelu? Siinä saadaan jo kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli itse pelin historia ja television kehityskaari.

Historia on koko ajan ympärillämme ja siitä voi oppia uutta joka hetki. Inspiraatio kiinnostukselle saattaa löytyä millä hetkellä hyvänsä ja mistä tahansa. Esimerkiksi populaarikulttuuri on tiiviissä kytköksessä historian kanssa. Erilaiset historialliset pelit, kirjat, sarjakuvat, elokuvat ja sarjat voivat hetkessä herättää suurenkin yleisön mielenkiinnon aikakauteen, ilmiöön tai yksittäiseen tapahtumaan. Esimerkkinä tästä mainitsen HBO:n minisarjan Chernobyl, joka sai suuren suosion. Sarja on myös hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvitse mennä satoja vuosia menneisyyteen. Sosiaalisesta mediasta voi myös löytää historiallista sisältöä esimerkiksi museoiden Instagram -tileiltä. Kannattaa kuitenkin aina muistaa myös lähdekritiikki.

Näillä vinkeillä voi aloittaa tutustumisen menneeseen, joka johtaa erilaisille tiedon poluille. Siksi haluankin asettaa alun kysymyksen ”miksi historia” uusiksi eli ”miksei historia?”.