Yliopistojen kolmas tehtävä – syy yrityksen perustamiselle

Posted Leave a commentPosted in Yleinen

Yliopistolakiin on kirjattu kolme tehtävää: yksinkertaistettuna yliopistojen tulee edistää vapaata tutkimusta, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus voisi tarkoittaa historian kohdalla esimerkiksi sitä, että tutkimus toimisi osaltaan maailmankuvan ja sivistyksen rakentajana tai vaikkapa hyvinvoinnin lähteenä. Käytännössä yliopistot toteuttavat vain kahta ensimmäistä tehtävää, sillä kolmannen tehtävän toteuttamiseen ei osoiteta […]