6.11.1988

6.11.1988 oli historiallinen päivä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon historiassa. Tällä päivämäärällä 94 naista Suomessa ottivat vastaan pappisvihkimyksen. Vuoden 1986 kirkolliskokous antoi hyväksyntänsä pappisviran avaamisesta naisille. Tämä tapahtui 73 vuotta sen jälkeen, kun Wendla Ivaska ensimmäisenä naisena Suomessa suoritti teologisen loppututkinnon. Suomessa naiset saivat mahdollisuuden papin ammattiin huomattavasti myöhemmin kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskassa ensimmäiset naiset vihitiin papeiksi jo vuonna 1948, Ruotsissa 1958,
Norjassa 1961 ja Islannissa 1975.

Kristillisistä suuntauksista Suomessa vain evankelis-luterilaisessa kirkossa naiset voivat toimia pappeina. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa naiset eivät voi toimia pappeina. Suomessa toimivissa vapaissa suuntauksissa tai herätysliikkeissä nainen voi toimia puhujana seurakunnassa, mutta ei pappina. Vuonna 2012 papiksi vihitty Mari Leppänen on ensimmäinen vanhoillislestadiolainen nainen pappina. Tämä nostatti kohun ja Turun Rauhanyhdistys ilmoitti Leppäselle, että tämä ei saa enää toimia yhdistyksen tehtävissä pappeutensa takia. Vanhoillislestadiolaisuus, joka on yksi suurimmista luterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä, ei hyväksy naisia pappeina ja on muutenkin nimensä mukaan hyvin vanhoillinen suhtautumisessaan moniin asioihin.

Vuoden 1913, jolloin Ivaska valmistui teologiksi, ja vuoden 1988 väliin on mahtunut monta eri vaihetta:

1953: Kirkkolakiin lisätään naisteologeja koskevat määräykset.

1955: Liisa Riippa-Alarakkola on ensimmäinen nainen, joka hakee pappisvihkimystä.

1963: Naispappeutta koskeva esitys kaatuu kirkolliskokouksessa. Lehtorin virka perustetaan naisteologeja varten.

1976: Naispappeutta koskeva esitys kaatuu kirkolliskokouksessa. (Taas)

1978: Lehtorit saavat oikeuden saarnata ja jakaa ehtoollista.

1984: Taas kerran esitys naispappeudesta kaatuu kirkolliskokouksessa ja tämä aiheuttaa kirkostaeroamisaallon.

1986: Kirkolliskokous hyväksyy papin viran avaamisen naisille. Vastustajien mahdollisuus toimia kirkon viroissa turvataan.

1987: Pappisliitto luo ns. ajo-ohjeet, jotka antavat luvan kieltäytyä jumalanpalvelusyhteistyöstä naisen kanssa.

1988: Kirkkolain muutos astuu voimaan. 94 naista vihitään papiksi. Sirkka-Liisa Enqvistista tulee ensimmäinen naispuolinen kirkkoherra.

1990: Piispan virka avataan naisille.

2006: Piispankokous kieltää työvorojärjestelyt sukupuoleen vedoten.

2007: Vammalan seurakunnan kappalainen erotetaan, koska tämä kieltäytyy yhteistyöstä naispappien kanssa.

2008: Evankelisessa herätysliikkeessä tapahtuu kahtiajako sukupuolikysymyksen vuoksi.

2010: Irja Askolasta tulee Helsingin piispa.

Vaikka naiset edelleen saavat osakseen kritiikkiä ja vastusta papin ammatissa, on kuitenkin mielenkiintoista huomata, että vuonna 2017 48 prosenttia papeista oli naisia. Samana vuonna seurakuntapastorinvirassa olevista papeista oli naisia 61 prosenttia. Naisten osuus papistossa on kasvanut koko ajan 30 vuoden aikana ja teologian opiskelijoista suuri enemmistö on naisia.

Olen tässä tekstissä pyrkinyt tietoisesta välttämään termiä ”naispappi”, vaikka se onkin melko yleisesti edelleen käytössä. Itse koen nais -etuliitteen turhana varsinkin, kun lähes puolet papinvirassa toimivista ovat naisia, vaikka pieni ja äänekäs vähemmistö sitä edelleen vastustaakin. Olen aiemmin ollut useaan otteeseen seurakunnalla töissä ja muutenkin ollut mukana seurakunnan toiminnassa päiväkerhosta, nuorisotoimintaan ja vapaaehtoistyöhön (kirkkokahvituksissa avustaminen, kolehdin kerääminen, ehtoollisella avustaminen jne.). Näin ollen olen myös tehnyt töitä monen eri papin kanssa ja tätä kirjoittaessani olen pohtinut, että onko sukupuolella ollut mitään väliä suhtautumisessani heihin. Ei ole. Suurin ero on puhuttelussa. Huomaan edelleen kutsuvani lapsuuteni miespappeja heidän sukunimillään ja vain harvoin lempinimillä, vaikka sinunkaupat on tehty jo vuosia sitten. Aikuisikäni pappeja kutsun kaikkia etunimillä sukupuolesta riippumatta. (Pitää myöntää, että sen oikeastaan ainoan aikuisikäni miespapin sukunimen olen kokonaan unohtanut.) Olisikohan siis jo aika kutsua pappeja vain papeiksi sukupuoleen katsomatta? Haluan myös muistuttaa, että papitkin ovat oikeasti vain ihmisiä.

 

P.S. I dag är också Svenska dagen, så glada Gustaf II Adolf för alla!

P.S.2. Tässä pari katsomisen arvoista aiheeseen liittyvää linkkiä:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/08/27/ensimmainen-lestadiolainen-naispappi-haastaa-naisen-roolin

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/04/02/suomen-ensimmaiset-naispapit

 

Luvut ovat peräisin Suomen evl-lut. kirkon kotisivuilta.