Blogissamme on tällä kertaa vierailevana kirjoittajana Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitokselta vanhempi yliopistonlehtori Matti Rautiainen Asumaton, ränsistynyt pieni puutalo, villiintynyt ja hoitamaton piha, ikkuna rikki ja ovi lukitsematta. Aikuisen silmissä tällainen näky herättää lähinnä voivottelua tai sisäisen remontoijan henkiin heräämisen, mutta lapsena tilanne oli toinen. Erityisen kiehtovaksi talo muuttui, jos siihen liittyi salaisia ja hieman pelottaviakin tarinoita. Niillä ei tosin yleensä ollut totuuden kanssa mitään tekemistä, mutta ne houkuttivat hidastamaan kävelyä ja tuijottamaan talolle päin aina kun sen ohi käveli. Yhtenä päivänä päätimme sitten mennä kaverin kanssa koulutieltä autiotalon tietä pihaan ja samaa tietä taloon sisään. Pystyn edelleen palauttamaan mieliin nuo hetket…

Lue Lisää

Kuluva vuosi on ollut monin tavoin poikkeuksellinen. Koronavirus hellitti otettaan kesän aikana, mutta nyt epidemian toinen aalto alkaa näyttää erittäin todennäköiseltä ja uutena suosituksena on tullut esimerkiksi maskien käyttö joukkoliikenteessä. Toivottavasti toinen aalto ei kuitenkaan pääse yltymään pahaksi ja tiukemmilta rajoituksilta säästyttäisiin. Monet siirtyivät keväällä tekemään etätöitä ja ovat jatkaneet sitä läpi kesän. Paljon on kirjoitettu siitä, miten työnteko on jo muuttunut ja tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Etätöiden lisäksi myös etätapaamiset ja tapahtumat ovat olleet yleisiä tänä vuonna. Digiloikassa on tehty jo olympiatason suorituksia ja niitä tullaan luultavasti tekemään vielä lisää. Nyt onkin hyvä aika tarkistaa, että ovatko omat digitaaliset palvelut…

Lue Lisää

”Our astronauts didn’t have much time, but thankfully they had Margaret Hamilton.”  – Barack Obama – Monille on varmasti tuttu mustavalkoinen kuva, jossa silmälasipäinen nainen seisoo itseään korkeamman mappipinon vieressä. Tämä kuuluisa kuva Margaret Hamiltonista otettiin vuonna 1969 Apollo -ohjelman aikana. Kuvassa olevat kansiot pitävät sisällään Hamiltonin tiimin kirjoittaman koodin, joka loppujen lopuksi vei ihmisen Kuuhun. Hamiltonia pidetään ensimmäisenä henkilönä, joka on käyttänyt termiä ”ohjelmistoinsinööri” (eng. software engineer). Margaret Heafild Hamilton syntyi 17.9.1936 Paolissa Indianan osavaltiossa. Hamilton opiskeli Michiganin yliopistossa matematiikkaa, josta hän siirtyi Earlham Collegeen jatkamaan matematiikan opintoja sekä filosofiaa ja valmistui vuonna 1958. Opiskellessaan Earlhamissa Hamilton tapasi ensimmäisen…

Lue Lisää

”Toden totta, minulla on sievät pystyt korvat. Olen mukavan pyöreä, ei lainkaan inhottavia kulmia tai pahkuroita. Näytän todella kaikin puolin somalta!” Näin Muumipappa kuvailee itseään Muumilaakson tarinoita piirrossarjan jaksossa Muumipapan muistelmat. Muumihahmot ovat ehkä tunnetuimpia suomalaisista satuhahmoista ympäri maailmaa. Tove Janssonin luomat pyöreänenäiset ja suippokorvaiset peikot ystävineen ovat olleet osa suomalaista kulttuuria jo monen vuosikymmenen ajan. Tove Janssonin merkitys suomalaiselle kulttuurille onkin merkittävä ja sisäministeriö antoi keväällä 2020 suosituksen kansallisesta liputuspäivästä Janssonin syntymäpäivänä 9.8. Tämän vuoden syksyllä on myös saamassa ensi-iltansa Janssonin elämänkertaelokuva nimeltään Tove. (Jännityksellä odotamme, onko elokuva samanlainen, kuin Antti Holman Radio Sodomassa uumoiltiin.) Tove Marika Jansson syntyi…

Lue Lisää

Lomakausi on parhaillaan käynnissä ja sosiaalisessa mediassa voi päivittäin ihastella ystävien matkakuvia. Tänä kesänä en muista nähneeni yhtäkään ulkomailta otettua kuvaa, vaikka matkustusrajoitukset ovat jo hieman helpottaneet ja Suomesta voi matkustaa tästä päivästä alkaen jo 28 maahan, kuten Baltian maihin ja Ruotsia lukuun ottamatta muihin Pohjoismaihin. Ulkomailta tulevien turistien määrä ei myöskään tänä kesänä luultavasti tule vastaamaan aiempia vuosia. Miltä sitten suomalaisten lomat näyttävät tänä vuonna sosiaalisen median perusteella? Perinteisten mökkilomakuvien lisäksi esimerkiksi Instagramissa on ollut viime aikoina paljon retkeilykuvia eri luonnonpuistoista, kuvia road tripien ja erilaisten kiertomatkojen kohteista. Jokaiselle siis löytyy jotakin ja matkaa suunnitellessa kannattaakin miettiä se, mitä…

Lue Lisää

Yksi yleisimmistä kysymyksistä, joka meille esitetään sovellusprojektien alussa on: ”Miten meidän asiakkaamme tietävät tästä sovelluksesta?” Markkinointi ja tiedottaminen ovat yksi tärkeimmistä asioista, mikä tulee ottaa huomioon. Tähän on monia eri keinoja, joita käydään läpi tässä tekstissä. Eräänlaisena kivijalkana voi pitää perusajatusta siitä, että mitä enemmän näkyvyyttä eri kanavissa, sitä useampi ihminen sen huomaa. Nykypäivänä sosiaalinen media on helppo ja edullinen keino jakaa tietoa, joka voi tavoittaa nopeastikin tuhansia ja taas tuhansia henkilöitä. Facebook, Instagram, Twitter, YouTube, Snapchat, TikTok ja LinkedIn tavoittavat kaikki hieman toisistaan eroavia kohderyhmiä. Facebook ja Instagram ovat tässä tapauksessa ehkäpä parhaat keinot sovelluksen markkinoinnissa. Omien sosiaalisten median…

Lue Lisää

Tällä kertaa blogissamme on vierailevana kirjoittajana Jyväskylän ammattikorkeakoululta  Senior Lecturer, Team Manager, Concept Wizard Niko Kiviaho, M.Sc. (Information technology). ——————————————————————— Ensinnäkin, kiitokset Elinalle, että pakotti (pyysi) minut tekemään tämän kirjoituksen. Blogikirjoitukset ovat sellaisia joita siirrän hamaan tulevaisuuteen mikäli minulla ei ole huutavaa pakkoa niitä tehdä. Toisekseen, lisätty todellisuus on ollut elämässäni nyt pari-kolme vuotta sisarustensa virtuaalitodellisuuden ja miksatun todellisuuden kanssa. Olen nauttinut heidän läsnäolostaan suunnattomasti ja saanut heistä monenmoisia ilon hetkiä elämääni. Mahtavinta tässä on se, että koen liittomme olevan vielä vahvasti alkutaipaleella ja tulevaisuuden olevan mitä mielenkiintoisin! Tervetuloa seuraamme! Kuten edellä sanoin, Elina pakotti minut tämän kirjoituksen äärelle aiheella…

Lue Lisää

Tänään 8.4. vietetään ympäri maailmaa Romanien kansallispäivää. Romanit ovat keskiajalla Intian pohjoisosista lähtenyt kansa, joka on levittäytynyt ympäri maailman. Suomeen romanit ovat tulleet noin 500 vuotta sitten ja he muodostavat yhden Suomen suurimmista kulttuurisista vähemmistöistä. Suomessa asuu noin 11 000 romania. Romanit ovat maailmanlaajuisesti yksi syrjityimmistä ryhmistä. Ennakkoluulot ja epätietoisuus ovat usein syitä, jotka johtavat syrjintään. Siksi pidämme tärkeänä ymmärtämistä, oppimista ja tietojen kartuttamista liittyen eri kulttuureihin ja tapoihin.  Haluamme tässä tekstissä nostaa esille osia romanikulttuurista, jotta voisimme yhdessä tehdä töitä syrjinnän lopettamiseksi. Tutkijoiden mukaan ei ole olemassa yhtä romanikansaa tai yhtenäistä romanikulttuuria. Euroopassa on kolme eri pääryhmää (roma, sinti/manouche…

Lue Lisää

Elämme maailmanlaajuisessa poikkeustilanteessa, joka herättää monissa huolta ja epäluuloa tulevaisuuden suhteen. Monilla yrityksillä on varsinkin tiukkaa, kun toiminta on jouduttu keskeyttämään jopa kokonaan. Tämä aiheuttaa huolta huomisesta ja siitä, miten toimeentulon pystyy turvaamaan tulevaisuudessa. Epävarmaa on myös se, miten pitkään tämä pysähtynyt tilanne tulee kestämään. Näiden vaikeuksien keskellä onkin hyvä uskoa tulevaan ja siihen, että kyllä noustaan! Tämä uuteen nousuun lähtö voi tuntua turhalta optimismilta vielä tässä vaiheessa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että tämä tilanne ei tule kestämään ikuisesti. Tällä hetkellä olisikin tärkeää yritysten kohdalla lähteä kehittämään omaa toimintaa uusilla tavoilla, jotta toimintaa voisi pitää jollain tavalla yllä. Tärkeää on myöskin…

Lue Lisää

Puhumme toistuvasti AR:stä ja siitä, että mitä kaikkea voisimme sen avulla, tuottaa asiakkaillemme. Tässä blogissa tuomme tiimimme äänen kuuluville siitä, että mihin me haluaisimme käyttää lisättyä todellisuutta. Esitinkin tiimillemme kysymyksen, että jos he saisivat päättää niin, missä he haluaisivat hyödyntää AR-teknologiaa. Vastauksissa oli paljon samaa, mutta myös eroavaisuuksia. Tämä teksti pitää sisällään suoria lainauksia, joten tällä kertaa pääsette kuulemaan tai siis lukemaan muidenkin ajatuksia. ”Mä haluaisin edelleenkin tehdä sellaisen jump-scare-kauhupelin, jossa AR-tilassa välillä kuulis että joku menee ohi, näkis häivähdyksiä jne. Tämän voisi sijoittaa johonkin vanhaan kaivokseen tai tehdashalliin -tai ihan vaikka Harjulle hämärän aikaan (siellä tosin voi olla eläviäkin…

Lue Lisää

10/37