Lue blogia

Mobiili ja milleniaalit

Milleniaalit eli vuosien 1981-1995 välillä syntynyt sukupolvi on ensimmäinen diginatiivi ikäluokka. Tämä ikäryhmä on kasvanut tietoteknisen kehityksen mukana ja on tottunut käyttämään päivittäisissä toimissaan niin internetiä kuin tietokonettakin. Älypuhelinten tultua markkinoille tämä ikäryhmä oli omaksumassa niiden käyttöä nopealla tahdilla ja lähestulkoon jokaisen milleniaalin hallusta sellainen tai muu älylaite löytyy. Niistä otetaan myös kaikki mahdollinen hyöty irti.

Kuulun itse tähän sukupolveen ja myönnän, että hyödynnän erilaisia sovelluksia päivittäin. Sen lisäksi, että selaan sosiaalista mediaa tai pelaan puhelimella, käytän päivittäin puhelimella erilaisia viestisovelluksia, hoidan sillä pankkiasiat, seuraan päivän aktiivisuutta, tarkistan bussiaikatauluja, käytän erilaisia etu- ja jäsenkortteja, tilaan sillä ruokaa tai taksin, varaan bussi- ja junaliput, seuraan postipakettien kulkemista, teen erilaisia työjuttuja ja ilmoitan vakuutusyhtiölle sattuneista vahingoista. Koen nämä kaikki hyödyllisinä apuvälineinä ja tuo vakuutusyhtiön kanssa asiointi varsinkin helpotti elämääni viime syksynä. Loukkasin nilkkani lomamatkalla ja sovelluksen kautta pystyin suoraan varaamaan ajan lääkärille ilman, että olisi tarvinnut täyttää erilaisia kaavakkeita tai käyttää aikaa puhelimessa. Niin ja tämän kaiken tein palatessani sieltä matkalta.

Entä miten puhelimen käyttöni eroaa verratessa vanhempiin ihmisiin? Keskustelin äitini kanssa vähän aikaa sitten siitä, että mihin kaikkeen hän käyttää puhelintaan. Meidän käyttötapamme eroavat lähes täysin toisistaan. Siinä missä minä hoidan kaiken pankkiasioista bussilippujen ostamiseen erilaisten sovellusten avulla, niin äitini käyttää nettipankkia tietokoneella ja ostaa bussiliput myös pöytäkoneen kautta tai suoraan bussista. Tässä on kysymys siitä, että kuka on mihinkin tottunut.

Tällä hetkellä molemmin puolin kolmeakymmentä oleva ikäluokka on aina vain suurempi osa työtätekevistä ja kuluttavista ihmisistä, mutta mihin milleniaalit kuluttavat rahansa? Viime vuosina on saanut aina tietyin väliajoin lukea siitä, miten oma ikäluokkani ei osta jalokiviä, kiinteistöjä tai ei välttämättä tee muitakaan kalliimpia hankintoja. Erikoiskahvien ja avokadoleipien lisäksi haluamme käyttää rahamme mieluummin elämyksiin ja kokemuksiin. Henkinen pääoma koetaan monesti arvokkaampana kuin suuri omaisuus. Elämysmatka kuulostaa houkuttelevammalta kuin timanttikaulakoru. Elämyksen ei välttämättä tarvitse olla base-hyppy Alpeilla tai joogaretriitti Goalla. Samanlaisen elämää rikastuttavan kokemuksen voi saada staycationilla tutussa kotikaupungissa, kun sen kokee vain uudella tavalla. Yksinkertaisen elämysmatkan mahdollistaja löytyy kädenulottuvilta. Laite, joka helpottaa monia arkipäiväisiä toimintoja, toimii myös elämyksellisyyden apuvälineenä.

Muutaman vuoden sisällä suurimman ostovoiman omaava ihmisryhmä on juuri tekniikan mukana kasvanutta ikäluokkaa. Tämä ryhmä on myös valmis käyttämään rahojaan sekä teknisiin että kokemuksellisiin hyödykkeisiin. Teknologia ja milleniaalit ovat tulleet jäädäkseen.

Se “toinen” Runeberg

”Oi rakas Fredrika, miksi minun syntymäpäivänäni on aina näitä kuivia känttyjä?” – J. L. Runeberg – Oletetusti…

On vuoden ensimmäisen kausileivonnaisen aika Suomessa. Runebergintorttuja myydään tuhansittain joka vuosi ja sen lisäksi niitä valmistuu myös kotikeittiöissä. Tätä yksinkertaista leivonnaista pidetään usein erheellisesti Fredrika Runebergin luomuksena. Tunnetun tortun kehitti porvoolainen kondiittori Lars Astenius. Punssilla kostutettu, lieriön muotoisessa vormussa paistettu kakkunen kuului makealle person kansallisrunoilijan suosikkeihin ja hän nauttikin niitä usein. Runeberg oli oman aikansa julkkis ja näin ollen hänen nimikkoleivoksensa nousi myös suureen suosioon. Tortun ohje löytyy myös Fredrika Runebergin omasta reseptikirjasta, joten voi olettaa, että Asteniukselta ostettujen torttujen lisäksi rouva Runeberg leipoi niitä myös kotona.

Fredrika Runeberg ei siis kehittänytkään monen suosikkileivonnaista, mutta hänellä oli monia muita ansioita. Fredrika os. Tengström oli pitkään ihannevaimon esikuva. Hän oli suuren perheen emäntä ja johti moninaista palvelusväkeä. Tämän kaiken ohella hän oli myös kirjailija, Suomen ensimmäinen naispuolinen sanomalehden toimittaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Fredrika perusti Porvooseen naisyhdistyksen ja tyttökoulun. Hän otti aktiivisesti kantaa kielikysymykseen, naisasiaan ja taiteeseen. Kannanotot tosin jäivät monesti vain kirjoituksina pöytälaatikkoon. Naimattomien naisten oikeus täysivaltaiseen asemaan sekä naisten oikeus koulutukseen ja työhön olivat myös tärkeitä asioita Fredrikalle.

Fredrika Tengström ja Johan Ludvig Runeberg menivät naimisiin vuoden 1831 tammikuussa ja he asettuivat Helsinkiin asumaan. Nuorenparin taloudellinen tilanne oli välistä hyvinkin tiukka ja Fredrika ottikin perheen talousasiat huolehtiakseen. Talouden pyörittämisen lisäksi hän auttoi miestään Helsingfors Morgonblad -lehden toimituksessa. Hän muun muassa käänsi ulkomaisia artikkeleita. Fredrikan kielitaito oli parempi kuin miehensä ja hän käänsi lennosta englannin-, ranskan- ja saksankielistä kirjallisuuta ruotsiksi. Käännöstöidensä lisäksi rouva Runeberg julkaisi itse kirjoittamiaan artikkeleita ja proosatekstejä. Nämä tekstit hän julkaisi aina salanimellä ”-a-g”.

Johan Ludvigin noustua kansalliskirjailijan asemaan Fredrikan rooli hänen vaimonaan korostui. Parin yhteiselo ei aina ollut kovin ruusuista. Pojalleen Walterille Fredrika myönsi Johanin olleen välillä ”epätoivoinen ja hankala”. Kuitenkin Runeberg kirjeissään puhui ”hyvästä eukostaan” ja allekirjoitti ne ”sinun oma ukkosi”. Runebergilla oli vaimolleen useampi ”hellittelynimi”. Nämä nimet olivat Frigga, Figen ja ”hjärttemutter” eli ”sydänmamma”.

Fredrika Runeberg julkaisi ensimmäisen romaaninsa Fru Catharina Boije och hennes dötrar vuonna 1858. Fredrika oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka otti romaaneissaan kantaa naisasiaan. Hän oli myös ensimmäinen suomalainen etnografinen kirjailija ja hänen esikoisromaaniaan voidaan myös pitää ensimmäisenä historiallisena romaanina Suomessa. Romaanit julkaistiin myös samalla salanimellä ”-a-g”. Pienissä piireissä kuitenkin tiedettiin, kuka salanimen takana oikeasti oli. Fredrika oli herkkä kritiikille ja suuri osa hänen kirjoituksistaan jäikin pöytälaatikkoon.

Sesonkileivonnaisen sijaan (jota saa kyllä porvoolaisista kahviloista ympäri vuoden) Fredrika Runeberg tulisikin muistaa kirjallisista ja yhteiskunnallisista ansioistaan. Tänään torttukahveja nauttiessa voikin lukea Saarijärven Paavon lisäksi Rouva Boijesta ja hänen tyttäristään ja Sigrid Liljeholmista. Jos taas haluaa lukea lisää leivoskulttuurista ja sen historiasta, niin kannattaa lukea Bo Lönnqvistin kirja Leivos: Tutkielma ylellisuuden muotokielestä.

Älä tärvää kulttuurikohteita!

Vierailin viime kesänä kahdessa Unescon maailmanperintöluettelossa olevassa kohteessa. Nämä kohteet olivat Puolassa Auschwitz ja Wieliczkan suolakaivos. Kummassakin kohteessa huomioni kiinnittyi yhteen asiaan, joka sai minut lähes raivostumaan ja miettimään, että miksi ihmeessä? Ei, tämä ei liity niinkään kohteisiin itseensä, vaan niissä vierailleiden ihmisten toimiin. Niin Auschwitzissä kuin Wieliczkassakin seinillä oli vieraiden tekemiä kirjoituksia. Miksi kirosanassa?

Lähes kaikki ovat joskus taaperoiässä käyneet läpi vaiheen, jolloin piirretään paperin sijaan seinälle, lattiaan, pöytään, sohvaan tai mihin vain kynästä jää jälki. Ymmärrän myös aikuisena halun kirjoittaa seinään ja haaveilenkin jatkuvasti liitutauluseinästä, jolle voisi kirjoitella asioita, jotka ovat liian suuria paperille tai tietokoneen näytölle. En vain ymmärrä sitä, että miksi pitää kirjoitella seinille esimerkiksi juuri Auschwitzin kaltaisessa paikassa? Niin ja mitä niille seinille oli kirjoitettu? Useimmiten seinältä löytyi kirjoittajan nimi. * syvä huokaus * Kannattaa etsiä vierailtavan kohteen vieraskirja ja kirjoittaa se oma nimi sinne.

Luin viime viikolla Ylen sivuilta artikkelin siitä, miten turistijoukko oli vierailuaikojen ulkopuolella murtautunut Machu Picchulle tekemään ilkivaltaa. Muinainen inkakaupunki saatetaan tulevaisuudessa sulkea turisteilta. Siellä vierailee vuodessa noin miljoona ihmistä ja se on herättänyt huolen historiallisesti merkittävän kohteen säilymisestä. Tämä huoli on aiheellinen. Kuuluisimmissa maailmanperintökohteissa käy vuosittain miljoonia ihmisiä ja jos jokainen heistä kirjoittaisi nimensä seinään tai veisi mennessään kiven tai muuta vastaavaa, niin pian näitä kohteita ei olisi enää olemassa. Ne on tarkoitus säästää ei tuhota. On eri asia ostaa berliiniläisestä matkamuistoliikkeestä palanen Berliinin muuria, kuin viedä mukanaan kivenpala Colosseumin seinästä.

Vuonna 1954 syntyi Haagin yleissopimus, jossa on määritelty kulttuurikohteiden suojeluun omat artiklansa. Sopimus syntyi toisen maailmansodan jättämän huolen seurauksena. Sodan aikana oli tehty tahattomia sekä tahallisia pommituksia merkittäviin kulttuurikohteisiin. Tämä haluttiin estää jatkossa ja aseelliset hyökkäykset kulttuurisesti merkittäviin kohteisiin luetaankin sotarikoksiksi. Suomessa on myös oma muinaismuistolaki, joka kieltää kulttuurikohteiden sekä irtainten muinaisesineiden tuhoamisen ja niihin kohdistetun ilkivallan.

Haluan tähän loppuun antaa muutaman vinkin. Jos haluat kirjoittaa nimesi seinään, niin kirjoita se omaan seinääsi. Jos haluat rikkoa jotain, niin riko mieluummin kananmunia. Jos haluat maalata oman kalliomaalauksen, niin lataa Hossa Värikallio -sovellus. On tärkeää, että historialliset kohteet ja esineet säilyvät tulevaisuudessakin, koska niistä voi oppia paljon ja ne auttavat ymmärtämään nykyisyyttä.  Asiat säilyvät, kun niistä pitää huolta eli älä ole törppö ja tärvää kulttuuriperintöä!

Muinaismuistolakiin pääsee tutustumaan Finlexissä ja Unescon maailmaperintökohteista sekä Haagin sopimuksesta voi lukea esimerkiksi Museoviraston sivuilta lisää.

P.S. Wieliczkassa opas antoi kyllä luvan nuolla seiniä, mutta suolaveistoksiin ei saanut koskea.

Mennäänkö museoon?

Yle uutisoi 30.10.2019 Museokortin kolminkertaistavan sen haltijan museokäynnit ja tämän myötä museoiden tulojen kasvavan. Tämähän on kerrassaan mainiota! Museologian luennoilla kahdeksan vuotta sitten pohdittiin, että miten museoihin saisi lisää kävijöitä. Voiko vastaus olla niinkin yksinkertainen asia kuin Museokortti? Tältä hiukan vaikuttaisi. Vuonna 2015 lanseerattu Museokortti maksaa 69 euroa vuodessa ja sitä vilauttamalla pääsee ilmaiseksi tutustumaan 300 museoon ympäri maan. 2.1.2020 museoiden kävijämäärät olivat taas Ylen otsikoissa, kun uutisoitiin museoiden jonoista.

Jos kerran kortilla pääsee ilmaiseksi sisään museoon, niin miten se sitten lisää museon tuloja? Aalto -yliopiston tekemä tutkimus osoittaa, että Museokortin haltijan mukana usein museoon tulee myös kortiton vierailija. Tämän lisäksi museovierailulla rahaa kuluu museokaupasta tai kahvilasta tehtyihin ostoksiin keskimäärin 10 euroa kävijää kohden. Nämä luvut selviävät myös tuosta tutkimuksesta, jonka voi lukea tämän linkin takaa. 

Museokorttia voikin pitää menestyksenä, mutta riittääkö se pelkästään pitämään asiakkaiden mielenkiinnon yllä? Tamperelaisen artikkelista  9.1.2020 löytyy Suomen suosituimmat museot kävijämäärän perusteella. Listan kärjessä ovat Ateneumin taidemuseo, Amos Rex ja Nykytaiteen museo Kiasma. Näiden museoiden vetovoimaisuuteen vaikuttaa sijainnin lisäksi myös vaihtuvat näyttelyt ja varsinkin Amos Rexissä käytössä oleva moderni näyttelytekniikka. Erilaisilla teknisillä toteutuksilla kävijälle voidaan luoda uudenlainen käyntikokemus, jonka avulla näyttelyn pääsee näkemään ja kokemaan eri tavalla.

Monissa museoissa on jo pitkään ollut käytössä erilaisia audiovisuaalisia elementtejä, kuten videoita ja äänitteitä. VR-tekniikan avulla näyttelyyn voidaan lisätä kokemuksellisuutta, jolloin vierailija pystyy kokemaan millaista on ollut elää 1800-luvun savutuvassa tai miltä on tuntunut laivamatka Atlantin yli purjelaivalla. Useimpiin museoesineisiin ei myöskään saa koskea, koska ne tärväytyvät jatkuvasta koskettamisesta, mutta AR- ja VR-tekniikan myötä museoesineitä pääsee myös käyttämään ilman vaaraa, että ne menisivät pilalle. Tällä tavalla voidaan houkutella kävijöitä näyttelyihin aina uudestaan.

Lähes kaikissa museoissa on pysyvän näyttelyn lisäksi myös vaihtuvia näyttelyitä, joilla on tietty teema. Nämä teemat vaihtelevat suuresti sen mukaan, että mikä museo on kyseessä. Taidemuseoissa näyttelyt vaihtuvat melko tiuhaan ja näyttelyjen teemat ovat myös moninaisia. Teemana voi olla jonkin tietyn taitelijan tuotanto tai jokin ajankohtainen aihe tai melkein mikä vaan ja näyttely rakennetaan näiden aiheiden ympärille. Museokeskus Vapriikissa on yleensä kerrallaan kaksi suurempaa vaihtuvaa näyttelyä, joihin liittyen museokaupassa ja -kahvilassa on myös myynnissä oheistuotteita. Esimerkiksi viime kesän Dracula -näyttelyn aikaan Vapriikin museokahvilassa oli tarjolla Dracula -leivos sekä -tee, joissa molemmissa oli veriappelsiini makuna. (OMG miten hyviä ne molemmat olikaan!)

Summa summarum, mitkä asiat vetävät ihmisiä museoihin? 1. Museokortti ja sen tuomat edut ja 2. mielenkiintoiset näyttelyt. Onkin mielenkiintoista nähdä, että millaisia kävijämääriä museoissa tulee tänä vuonna olemaan ja kasvaako Museokortin suosio vielä lisää. Itselläni sellaista ei vielä ole, mutta olen sen hankkimista pitkään suunnitellut. Mahdollisesti kortti löytyy minunkin taskustani ennen kuin tämä vuosi on kulunut loppuun. Mielenkiintoista on myös seurata uusien näyttelyjen toteutuksia, että minkälaista näyttelytekniikkaa niissä on hyödynnetty ja millä tavalla.

Elämykset ja älypuhelin

Herätyskello, taskulamppu, laskin, kamera, kartta, sanomalehti, muistio, kalenteri, bussilippu, postilaatikko, arkisto, valokuva-albumi, puhelinluettelo, pankki, radio/soitin, keittokirja, televisio… Tätä listaa voisi jatkaa todella pitkään. Mistä tässä listassa on kyse? Luetteloin tähän asioita, joita kannan mukanani lähes jatkuvasti. Ei, en kanna mukanani kuitenkaan rinkkaa tai vedä perässäni kärryä, sillä nämä kaikki mahtuvat taskuuni. Kyseessä on tietenkin älypuhelin, joka pitää nämä kaikki toiminnot sisällään.

Voin milloin tahansa tarkistaa millainen sää on Timbuktussa ja sen jälkeen varata matkan sinne, sekä selvittää, mitä tulee ottaa huomioon Timbuktuun matkatessa. Tämän kaiken voin tehdä esimerkiksi istuessani bussissa matkalla töihin. Älypuhelimet ovat helpottaneet monta päivittäistä asiaa ja ne myös mahdollistavat kommunikoinnin toiselle puolelle maapalloa koska tahansa. Älypuhelin on hyödyllinen laite, joka kuitenkin herättää myös paljon kritiikkiä ja keskustelua esimerkiksi siitä, että miten paljon ruutuaikaa tulee päivässä. Varsinkin lasten kohdalla tämä keskustelu on erittäin vilkasta. Puhelimen näytön tuijottamista pidetään passivoivana ja näin ollen haitallisena. Voisiko puhelinta kuitenkin käyttää myös muuhunkin kuin kissavideoiden katsomiseen? Kyllä voi. Sen voi ottaa vaivattomasti osaksi aktivoimista ja elämysten luomista.

Aktivoinnissa voi hyödyntää helposti muun muassa AR-tekniikkaa ja puhelimen sijaintitietoja, joiden avulla voidaan samalla tuottaa uusia elämyksiä käyttäjälle. Luomamme Discover Jyväskylä- sekä Hossa Värikallio -sovellukset hyödyntävät molemmat tätä teknologiaa hieman eri tavoilla. Discover Jyväskylän avulla pääset tutustumaan menneeseen Jyväskylään. Sovellus näyttää, miltä tutut paikat ovat näyttäneet vuosia sitten ja voit myös kohdata jyväskyläläisiä merkkihenkilöitä kävelyllä keskustassa. Hossa Värikallio pitää sisällään Hossan kansallispuiston kartan, jonka avulla löydät helposti kalliomaalauksille ja voit myös lukea niiden historiasta. Sovelluksen avulla pääset myös itse maalaamaan omat kalliomaalauksesi.

Tällaiset sovellukset palvelevat monella tavalla käyttäjää. Esimerkiksi tällä tavalla toteutettu aarteen etsintä -peli, voi innoittaa seikkailemaan lähiympäristössä. Sisältöjä voi muokata halutulla tavalla. Ympäristöstä voi etsiä aarteiden lisäksi kiinnostavia paikkoja, joista voi lukea lisätietoa ja joka toimii samalla myös oppaana. Kaiken tämän ympärille voidaan myös luoda tarina halutulla teemalla, johon voidaan yhdistää muun muassa paikallishistoriaa, perinnetietoutta tai vaikka kasvien tunnistusta.

Tekniikka toimii etevänä apukeinona elämyksien tuottamisessa. AR- tai VR-teknologiaa voidaan helposti käyttää seikkailujen ja pelien lisäksi myös erilaisten näytösten luomisessa. Ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa sää ei olekaan palveluntarjoajan puolella ja paksu pilvipeite estää, vaikkapa revontulien katselun. Tässä tilanteessa tekniikka tulee apuun ja asiakas pääsee näkemään silti revontulet, vaikka taivas on pilvien takana piilossa. Tällä samalla tavalla voidaan myös herättää eloon erilaisia hahmoja kuten taruolentoja, eläimiä, historiallisia henkilöitä tai mitä mieleen tuleekaan. Sovelluksella voidaan saada esimerkiksi taulu kertomaan tarinoita tai esittämään arvoituksia. Näin voidaan tarjota erilaisia palveluja useilla kielillä, jotka jäävät takuulla mieleen ja joista kerrotaan tutuille kahvipöydissä.

Kannattaa siis hyödyntää useat mahdollisuudet, joita useimmista taskuista löytyvä älypuhelin mahdollistaa. Yhdistämällä tekniikan muihin palveluihin, voi luoda uuden vetonaulan, joka houkuttaa ihmisiä kohti mitä mielikuvituksellisempia kokemuksia. 

Mitä pukisin alle?

Onko alusvaatteilla merkitystä? No totta kai on! Olen monesti käynyt erinäisiä alusvaatteisiin liittyviä keskusteluja ja melkein jokaisessa käytän esimerkkinä Sarah Andersenin sarjakuvaa. Tämä ei kuitenkaan ole se ainut syy, miksi alusvaatteilla on merkitystä. Kuten päälivaattet niin alusvaatteetkin tule valita tilaisuuden mukaan. Etenkin juhlapukeutumisessa on tärkeää, että alusvaatteet istuvat hyvin ja onhan se muutenkin mukavampaa. (Vinkkinä voin sanoa, että matkustaessa ja pitkiä aikoja paikalla istuessa, kannattaa alle valita sporttipöksyt.) Nykyään alusvaatevalikoimat ovat etenkin naisten kohdalla laajat ja malleja sekä materiaaleja löytyy joka lähtöön ja mieltymykseen.  Naiset ovat käyttäneet alushousuja kuitenkin melko lyhyen aikaa vasta. Helsingin Sanomien verkkolehdessä oli 26.12.2019 artikkeli Vielä reilu sata vuotta sitten moni suomalaisnainen piti alushousuja hienosteluna ja turhakkeena.

Nykyisin naisten alushousujen kohdalla käytetään yleisesti termiä pikkuhousut. Tätä termiä ei todellakaan voi käyttää varhaisista naisten alushousuista. Artikkelia lukiessani ja sen kuvia katsellessani totesin itsekseni, että näissä pöksyissä on enemmän kangasta kuin useimmissa omistamissani shortseissa. 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa naisten housujen käyttö oli erittäin harvinaista ja sitä jopa paheksuttiin. Hameiden helmat olivat myös pitkät, joten polveen asti ylettyvät löysät alushousut jäivät hyvin piiloon. Nämä housut olivat myös haaroista auki, mikä helpotti huomattavasti myös asioilla käyntiä varsinkin suurien vanteellisten krinoliinien ja turnyyrien kanssa. Priorattire -nimiseltä YouTube -kanavalta löytyy video, joka havainnollistaa tämän haaroista auki olevan mallin käytännöllisyyden. Alushousuja pidettiin alkuun vain hienosteluna ja varakkaamman väestön pukimena. Niistä käytettiin myös erilaisia kiertoilmaisuja kuten: nimettömät, alakeittiön verhot, ne ja ukkosen halkaisemat.

Pöksyt lähtivät pienenemään 1900-lvun aikana aina vaan enemmän. Tähän vaikutti helmojen lyheneminen ja housujen yleistyminen naisten vaatetuksessa. Myöskin uudet kangasmateriaalit löysivät tiensä myös alusvaatteisiin. Pellavan ja puuvillan korvasivat joustavammat materiaalit. Samalla nauhat ja napit väistyivät kuminauhan tieltä. Pitsejä pöksyistä toki löytyi jo 1800-luvulla. Sen sijaan, että pöksyt olisivat kokonaan pitsiä, vain niiden lahkeisiin oli ommeltu pitsit. Housut yleensä myös nimikoitiin kirjailemalla omistajan nimikirjaimet niihin.

Uudenvuoden aatto on hyvä aika puhua alusvaatteista. Punaisten alusvaatteiden käyttäminen uutenavuotena tuo tulevalle vuodelle hyvää onnea. Mallilla tai materiaalilla ei ole väliä, kunhan vain on punaista. Etelä-Amerikassa punaiset alusvaatteet ennustavat tulevalle vuodelle rakkautta, kultainen tai keltainen vaurautta ja rauhaa tuovat valkoiset alusvaatteet. Harald Hirmuiselle en löytänyt merkitystä, että mitä tämä kuosi ennustaisi. Nyt siis kannattaa lähteä nopsasti ostamaan uusia alusvaatteita, jos haluaa tulevalle onnea, rakkautta, vaurautta tai rauhaa ja oma alusvaatelaatikko on täynnä mustaa tai harmaata. Juhlista toipumisen jälkeen, jos aluspöksyt vielä jaksavat kiinnostaa, voi käydä tutustumassa vanhoihin niiden kehityskaareen Suomen Käsityön museossa. Helsingin Sanomien artikkelin lopussa museolehtori Raija Manninen toteaa alushousujen muutoksesta, että ennen naisen takamusta piti etsiä alushousuista, mutta nykyään pöksyjä pitää etsiä naisen takamuksesta. Vitsillä voi myös todeta, että naisten alusvaatemuoti alaosien kohdalta on myös merkki ilmaston lämpenemisestä.

Hyvää tulevaa vuotta kaikille oli päälläsi sitten millaiset pöksyt tahansa! (Samoin myös kommandona viihtyville!)

Jouluperinteet osa 3

Tiernapojat:

Tierna- eli tähtipojat -esitys on satoja vuosia vanha mysteerinäytelmä, joka tulkitsee joulun tapahtumia Raamatusta. Nykyisin esitykseen on vakiintunut neljä hahmoa: kuningas Herodes, murjaanien kuningas, knihti ja mänkki eli tähti. Joissain tapauksissa mukana on myös viides hahmo eli Kyyppä kiinanmaalta. Aikaisemmissa näytelmän versioissa on ollut hahmoja toistakymmentä ja mukana on ollut esimerkiksi Josef ja Maria. Nimen etuosa ”tierna”, johtaa ruotsin kielen sanasta ”stjärnä” eli tähti. Tätä nimitystä on käytetty aluksi etenkin Oulunseudulla, kun taas Itä-Suomessa käytettiin nimiä säärnä- tai seemapojat, Lounais-Suomessa tähtipojat ja Hämeessa puhuttiin tapaninpojista. Olennainen osa näytöstä ovat laulut, jotka ovatkin monelle tuttuja. 1800-luvulla mukaan tuli laulu ”Keisari Aleksanteri”, jolla pyrittiin lepyttelemään viranomaisia. Kappale kertoo Venäjän suuriruhtinas Aleksanteri toisesta. Itsenäisyyden ja etenkin toisen maailmansodan aikana kuitenkin tämä laulu koettiin ongelmalliseksi, koska Venäjän keisarin ylistys tuntui väärältä. Tilalle ehdotettiinkin laulua ”Pohjolan sotasankari Mannerheim”. Tämä ei kuitenkaan vakiintunut osaksi esitystä ja nykyään lauletaan ”keisari Aleksanterista, Suomenmaan suuriruhtinaasta”.

 

Olkipukki:

Jouluisin lattialle levitettävät oljet eivät enää kuulu joulunviettoon, mutta erilaiset oljesta tehdyt koristeet ovat edelleen osa joulua. Olkien uskottiin sisältävän taikavoimia, jotka toivat seuraavalle vuodelle hyvän sadon. Oljet ajoivat myös maton virkaa. Lattiaolkien lisäksi oljista valmistettiin himmeleitä, tähtiä ja tietenkin pukkeja. Olkipukki juontaa aikaan, jolloin joulupukillakin oli sarvet päässään. Ruotsissa Gävlen -kaupungissa on pystytetty vuodesta 1966 suuri olkipukki, joka on poltettu noin 30 kertaa. Vuonna 2016 se ehti olla pystyssä vain pari tuntia ennen roihahdusta. Tämän jälkeen pukkia ei olekaan poltettu. Iltalehti uutisoi 22.12.2019, että tänä vuonna joku oli tuonut suuren pukin rinnalle pienen pukin, joka oli poltettu. Vuonna 1973 pukki varastettiin. Kaiken kaikkiaan pukki on tuhoutunut jollain tavoin 37 kertaa. Gävlen matkailusivuilta löytyy ruotsinkielinen lista, johon on kerätty kaikki pukin kokemat tuhot.

 

 

Joulukuusi:

Joulukuusen alkuperästä on erimielisyyksiä tai siis riippuu, mitä lähdettä uskoon. Eri lähteiden mukaan ensimmäinen joulukuusi oli Riikassa, Tallinnassa tai Saksassa nykyisen Strasbourgin alueella. Myös ajankohta vaihtelee 1400- ja 1500 -luvun välillä. Suomeen kuitenkin ensimmäinen joulukuusi on tullut 1800-luvulla. Aluksi niitä oli lähinnä säätyläiskodeissa, joista ne levisivät talonpoikaisasuntoihin. Kuusi on kuitenkin ollut jo paljon pitempään osa joulunjuhlintaa. Joulukuusen yleistymistä avusti vanha tapa hää-, juhannus- ja nimipäiväkuusista, jotka ovat lähtöisin pakana-ajoista. Nämä kuuset jätettiin kuitenkin ulos koristeeksi, kun joulukuusi pääsi aikojen kuluessa sisätiloihin. Ensimmäisestä varsinaisesta joulukuusesta Suomessa on maininta vuodelta 1829, jolloin kuusia oli jopa kahdeksan (joista yhden takana posetiivari soittamassa) paroni von Klinckowströmin joulujuhlissa. Koulujen kuusijuhlaperinne on lähtöisin Jyväskylän seminaarista, jossa opiskelleet kansakoulunopettajat, veivät juhlaperinteet mukanaan ympäri Suomea omiin kouluihinsa.

Jouluperinteet osa 2

Jouluolut

Jouluoluen juonti on mahdollisesti vanhin muinaissuomalainen ja skandinaavinen jouluperinne. Maitoa ei juurikaan saatu keskitalvella ja sitä saattoi joulupöydässä riittää vain lapsille. Juhlajuomana olut oli paljon yleisempi ja monesti juominen ryöstäytyi varsinaiseksi ryyppäykseksi. Oluen panoon liittyi monenlaisia loitsuja sekä taikoja ja olut toimi myös uhrilahjana. Sillä taattiin hyvä vuosi ja rauha. Uhrilahja juotiin pääjumala Odinin ja Frejin nimeen. 900-luvulla Norjan kuningas Håkon Hyvä sääti lain, jonka mukaan jokaisella miehellä tuli olla tynnyrillinen olutta ja joulua juhlittiin niin pitkään kuin olutta riitti. Jos tätä lakia ei toteltu, joutui maksamaan sakkoa. Joulun juhlimisen sijaan puhuttiinkin joulun juomisesta.

 

Piparkakkutalot

Grimmin sadussa Hannu ja Kerttu paha noita asuu piparkakkutalossa, jossa hän lihottaa lapsia syötäväksi. Tämä satu on toiminut innoittajana piparkakkutalojen rakennukselle ja niitä valmistettiinkin Saksassa innokkaasti. Suomessa ensimmäinen piparkakkutalo nousi Lucian päivän aikoihin vuonna 1919. Nykyään erilaisia taloja nousee useissa talouksissa koristamaan jouluista kotia ja sen rakennus voi olla perinne, jota toteutetaan koko perheen voimin. Suunnittelu on voitu aloittaa jo aikaisin syksyllä ja mallit sekä koristeet voivat vaihdella yksinkertaisesta koristeellisiin taidonnäytteisiin. Taloja löytyy myös lähes kaikista joulumyyjäisistä, joista ne usein loppuvatkin ensimmäisenä. Piparkakkutalon rinnalle on noussut myös suklaatalo, joka on rakennettu samaan tapaan suklaalevyistä. Tiettävästi piparkakkutaloilla, noidalla ja jouluporsaiden lihotuksella ei ole mitään yhteyttä.

 

Lucian päivä

Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta. Keskiajalla talvipäivänseisaus osui juliaanisen kalenterin mukaan Lucian päivään. Juhlaperinne on varsinkin Ruotsissa voimakas, jossa joka vuosi valitaan kynttiläkruunua kantava neito tuomaan valoa keskelle pimeyttä ja vuoden pisintä yötä. Monet valon juhlaan liittyneet pakanalliset tavat siirtyivät kristilliseen Lucia -perinteeseen. Lucia, tai suomennettuna Valotar, -kulkueita järjestetään myös Suomessa ja valkopukuinen, punavöinen neito on varmaankin useimmille tuttu myös joulukalenterin kuva-aiheena. Tämä sokeiden ja näkövammaisten suojeluspyhimys koki marttyyrikuoleman 300-luvun alulla. Nuoren ja sievän Lucian kohtalo oli kaikkea muuta kuin sievä… Lucia joutui hylätyn sulhasen vihan kohteeksi, joka johti neidon traagiseen kuolemaan. Lucian legendasta on myös toinen versio, jossa nuori mies ahdisteli Luciaa kanssaan naimisiin, koska oli rakastunut tämän kauniisiin silmiin. Lucia oli kuitenkin vannonut pysyvänsä neitsyenä ja elämänsä Kristukselle pyhittäneenä. Ahdistelu ei ottanut loppuakseen, joten Lucia repi silmät päästään ja lähetti ne tarjottimella innokkaalle kosijalle. Legenda myös kertoo, että tämän silmänkääntötempun jälkeen Neitsyt Maria antoi Lucialle uudet kauniimmat silmät. Nuorukainen säikähti tätä ja kääntyi kristinuskoon.

”Minulla ei ole muuta uhrattavaa kuin uhrata itseni elävänä uhrina kaikkivaltiaalle Jumalalle. Sinä kidutat miellyttääksesi keisaria, mutta sinun ansiostasi me saamme ikuisen ilon.”

Synaksarion, joulukuu. Pyhä neitsytmarttyyri Lucia Syrakusalainen.

Jouluperinteet osa 1

Joulukortit

Joulukortit ovat lähtöisin Englannista. Vuonna 1843 Lontoossa painettiin 1000 kappaletta ensimmäistä tunnettua joulukorttia. Ennen tätäkin oli lähetelty erilaisia joulun- ja uudenvuodentoivotuksia, mutta varsinaiset joulukortit lähtivät yleistymään 1800-luvun puolivälissä. 1860-luvulla Saksaan kehittyi jo joulukorttiteollisuutta, joka oli parinkymmenen vuoden ajan erittäin menestynyttä. Vanhin Suomessa lähetetty joulukortti on vuodelta 1871. Kuitenkin vastaa 1920-luvulla korttien lähettely yleistyi ja Suomessa lähetetyt kortit olivat pääosin Saksassa tai Ruotsissa painettuja. Alkuun korttiperinne oli lähinnä ylhäistön ja kaupunkilaisten tapa, joka pikkuhiljaa levisi myös maalaisten keskuuteen. Rautateiden kehitys lisäsi korttien suosiota, koska näin ollen posti kulki nopeammin ja varmemmin.

 

Krampus

Siinä missä tuhmille suomalaislapsille tuodaan jouluna risuja, keskieurooppalaiset lapset saavat pelätä Krampusta, joka vie mukanaan tuhmat lapset ja tuo näille hiiliä. Krampus ei tule vierailemaan jouluna, vaan jo aiemmin joulukuussa. Krampuksen yö eli Krampusnacht on 5.12. Pyhän Nikolauksen päivää edeltävä yö. Tämä hahmo, joka on puoliksi pukki ja puoliksi paholainen liikkuu varsinkin Alppien läheisyydessä. Hiilisäkin kanssa liikkuvaa Krampusta kannattaa siis varoa ainakin Itävallassa, Saksassa, Unkarissa, Kroatiassa, Sloveniassa, Tsekissä sekä Pohjois-Italiassa. Skandinaavisessa mytologiassa tätä sarvipäätä pidetään alamaailman jumalattaren Helin poikana. Krampus on yksi Pyhän Nikolauksen apureista. Pyhä Nikolaus on joulupukin esikuva, jota juhlitaan Alankomaissa 5.12. ja häntä kutsutaan nimellä Sinterklaas. Sinterklaas saapuu apurinsa Zwarte Pietin kanssa Krampusnachtia seuraavana päivänä tuomaan lahjoja kilteille lapsille.

 

Itsenäisyyspäivän kynttilät

Itsenäisyyspäivänä ikkunalla palaa perinteisesti kaksi kynttilää. Kynttiläperinteen sanotaan olevan alkujaan 1910-luvulta, jolloin vuonna 1914 Suomesta Saksaan lähti ryhmä jääkäreitä kouluttautumaan. Kynttilöitä pidetään merkkinä jääkäriystävällisestä talosta, josta Saksaan pyrkijät saattoivat saada ruokaa, majapaikan ja muutakin apua, kun taas yhtä tai kolmea kynttilää ikkunallaan pitäjät tuli kiertää kaukaa. Kynttiläperinne on kuitenkin vanhempi. Jo 1700-luvulla oli tapana polttaa kahta kynttilää Ruotsin kuninkaan kunniaksi ja autonomian aikana kynttilöitä poltettiin Venäjän keisarin kunniaksi. Isänmaallisen sävyn kynttilät saivat sortokausien ja kansallisaatteen myötä. Tällöin kynttilöitä poltettiin mielenosoituksena keisaria vastaan. Kahdella kynttilällä on myös käytännöllinen syy. Tuohon aikaan ikkunoiden leveys oli sopiva juuri kahdelle kynttilälle.

Talvisota ja miksi se kiinnostaa?

Tänään tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Talvisotaa käsitteleviä artikkeleita on julkaistu vähän väliä tässä marraskuun aikana. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kerään näitä artikkeleita tähän blogiin myös linkkeinä, mutta huomatessani, että minulla oli jo kahden käden sormilla laskettava määrä linkkejä tallessa ja koko ajan niitä julkaistiin lisää, päätin luopua tästä ajatuksesta. Johtuuko tämä artikkelien paljous tasakymmenistä vai siitä, että talvisota nousee aina uudestaan esille suomalaisessa historiankirjoituksessa. Itse olen sitä mieltä, että molemmat ovat oikeita vastauksia, mutta miksi näin on?

80 vuotta talvisodan syttymisen jälkeen aiheen luulisi olevan jo läpi kaluttu moneen kertaan, mutta joka vuosi kuitenkin ilmestyy uusia tutkimuksia. Sotahistoriankirjoitus on käynyt läpi monta eri vaihetta ja trendiä eri vuosikymmeninä. Mitä pidempi aika jostain tapahtumasta kuluu, sitä neutraalimmin sitä voidaan käsitellä ja tuoda tutkimukseen uusia näkökulmia. Tietysti aina on olemassa aiheita, jotka herättävät voimakkaita tunteita kului aikaa, miten paljon tahansa. Talvisota on juuri yksi niistä tunteita nostattavista asioista ja siksi sitä käsitellään aina uudestaan ja uudestaan.

2000-lukua voi tarkastella eräänlaisena vedenjakajana sotahistoriassa. Ennen 2000-lukua sotahistoria oli pitkälti tapahtumien, voimasuhteiden, strategioiden ja aseiden tutkimuksia. 2000-luvulla ja erityisesti 2010-luvulla on tutkittu huomattavasti enemmän sotien sosiaalista puolta ja erilaisia sodan aiheuttamia ilmiöitä. Historiankirjoitus seuraa myös tiettyjä trendejä, varsinkin julkaistavien historiateosten kohdalla. Ei ole kannattavaa julkaista kirjaa, joka ei myy. Kokemuksellinen sotahistoria on ollut viime vuosina suosittu näkökulma. Näin ihmiset ovat saaneet oman äänensä ja kokemuksensa kuuluville.

Tällä hetkellä trendinä tuntuu olevan, Venäjän suhtautuminen talvisotaan ja millä tavalla se esitetään venäläisessä historiankirjoituksessa. Venäjä on tätä nykyä myöntänyt aloittaneensa talvisodan, mutta silti se joissain tulkinnoissa pitää Suomea syyllisenä; monilla eri perusteluilla. Useampikin lukemani artikkeli liittyi juuri tähän aiheeseen. On helppo ymmärtää, miksi syy sotaan on vieritetty Suomelle. Voittajat kirjoittavat historian ja olihan se nyt aika noloa Neuvostoliiton kannalta, että niin pieni maa kuin Suomi esti suuren ja mahtavan Neuvostoliiton valtausyrityksen. Tästä löytyy ehkä suosituin syy, miksi talvisota kiinnostaa: ihmiset ovat useimmiten alta vastaavan puolella. Talvisota sai myös suurta huomiota mediassa maailmanlaajuisesti ja Suomi sai osakseen sympatiaa taistellessaan moninkertaista vihollista vastaan. Tässä vaiheessa on myös hyvä ottaa huomioon, että tuossa vaiheessa Neuvostoliitto ja Saksa olivat vielä hyvissä väleissä keskenään Molotov-Ribbentrop -sopimuksen takia.

Talvisota on monella tapaa suomalainen sankaritarina ja osoitus sisusta sekä sitkeydestä. Puhutaan myös talvisodan hengestä, mutta mistä talvisodan hengessä todella oli kyse? Talvisodan alkaessa Suomi oli ollut itsenäinen vain 22 vuotta, eivätkä nuo vuodet olleet mitenkään rauhallisia ja idyllisiä. Itsenäisyyttä seurasi vuoden 1918 sota, joka repi maan kahtia punaisten ja valkoisten välillä. Sota oli raaka ja jätti jälkensä seuraaville vuosikymmenille. Suomi oli poliittisesti ja yhteiskunnallisesti hyvin jakautunut maa, jossa yhteiskuntaluokkien väliset erot olivat syviä ja katkeria. Nämä johtivat myös voimakkaisiin ideologisiin ristiriitoihin vasemmiston ja oikeiston välillä. Talvisodan syttyessä kuitenkin kaikki ristiriidat ja ideologiset kiistat unohdettiin. Vastassa oli yhteinen vihollinen, jota vastaan käytiin unohtaen keskinäiset kärhämät. Talvisodan henki tarkoitti nimenomaan juuri tätä. Omasta mielestäni tämä kuuluu kärkijoukkoon niistä asioista, joita talvisodasta olisi hyvä muistaa.

Kiinnostus talvisotaa kohtaan tuskin tulee häviämään tulevaisuudessa, vaikka muutkin aihealueet nousisivat sen rinnalle. Jokainen tutkija löytää oman näkökulmansa sekä tutkimusmetodinsa, joiden pohjalta hän aloittaa tutkimuksensa. Mistä sitä tietää, jos vaikka tulevaisuudessa löytyisi uusia asiakirjoja tai henkilökohtaisia muistiinpanoja talvisodan ajalta, jotka avaavat uuden tutkimussuunnan?