Digipalvelut kuntoon

Digipalvelut kuntoon

Kuluva vuosi on ollut monin tavoin poikkeuksellinen. Koronavirus hellitti otettaan kesän aikana, mutta nyt epidemian toinen aalto alkaa näyttää erittäin todennäköiseltä ja uutena suosituksena on tullut esimerkiksi maskien käyttö joukkoliikenteessä. Toivottavasti toinen aalto ei kuitenkaan pääse yltymään pahaksi ja tiukemmilta rajoituksilta säästyttäisiin. Monet siirtyivät keväällä tekemään etätöitä ja ovat jatkaneet sitä läpi kesän. Paljon on kirjoitettu siitä, miten työnteko on jo muuttunut ja tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Etätöiden lisäksi myös etätapaamiset ja tapahtumat ovat olleet yleisiä tänä vuonna. Digiloikassa on tehty jo olympiatason suorituksia ja niitä tullaan luultavasti tekemään vielä lisää. Nyt onkin hyvä aika tarkistaa, että ovatko omat digitaaliset palvelut kunnossa.

Monen arkipäiväisen asian hoitaminen netin välityksellä on ollut jo vuosia vakio. Näistä hyvä esimerkki on esimerkiksi pankkipalvelut. Suurin osa hoitaa kaikki pankkiasiansa nettipankin kautta ja itse pankissa asioiminen onkin nykyään melko harvinaista, kun uudet pankkikortitkin tulevat postin mukana kotiin. Myös esimerkiksi ajanvaraukset on helppo hoitaa sähköisesti mihin vuorokauden aikaan tahansa sen sijaan, että pitäisi tarkkailla hankalia soittoaikoja ja jonottaa pitkiä aikoja puhelimessa. Sama pätee ostoksiin verkkokaupoissa. Shoppailun voi hoitaa kotona omalta sohvalta ja monesti valikoimat ovat myös laajemmat. Itse kuulun niihin, jotka tekevät etenkin vaateostokset mieluummin netin kautta, vaikka se saattaakin välillä johtaa palautus- ja vaihtorumbaan.

Miten on muiden palveluiden laita? Kulttuuripalvelut ovat yksi niistä, jotka ovat ottaneet kovia iskuja rajoitusten takia. Monet museot ovat aktivoituneet sosiaalisessa mediassa, sekä nettisivujen kautta myös erilaisten virtuaalimuseoiden myötä. Tämä on hyvä alku. Nämä voi kuitenkin viedä vielä pidemmälle uusien erilaisten digitaalisten ratkaisujen myötä. 3D-mallinnettuja esineitä voi pyöritellä käsissään tai etsiä aarteita ympäristöstä. Tämän voi tehdä kotona, museossa tai lähiympäristössä.

Myös matkailuala voi hyötyä digitaalisten palvelujen lisäämisestä. Niiden avulla on mahdollista luoda uusia ja erilaisia elämyksiä pitkienkin matkojen päähän. Erilaiset pelit, videot ja uudenlainen viestintä voi tavoittaa erilaisia kohderyhmiä. Kohdennetun sisällön ja monikielisyyden avulla onnistuu myös laajemman yleisön palveleminen digitaalisesti. Mitä tälläiset palvelut voisivat olla ja miten ne toimisivat käytännössä? Ota yhteyttä ja keskustellaan yhdessä siitä, mikä olisi juuri teidän kannaltanne toimivin ratkaisu. Laitetaan digipalvelut yhdessä kuntoon!