Matkailu vuonna 2021

Matkailu vuonna 2021

Vuosi 2020 oli matkailun kannalta vähintäänkin mutkikas. Ulkomaan matkat jäivät suurelta osin haaveiksi ja tulevaisuuden suunnitelmiksi. Kotimaanmatkailu puolestaan jopa kukoisti. Suosituimmissa matkailukohteissa kuten Kolilla oli jopa tungosta ja alueen majoituspaikat olivat täynnä, mutta miksi esimerkiksi juuri Koli on niin suosittu matkailukohde?

Koli on suomalaisten kansallismaisema ja sitä myötä jokainen suomalainen tuntee sen. Kotimaanmatkailussa pärjäävät erityisesti paikat, jotka ovat jollain lailla tunnettuja ennestään ja joista matkailijoille on jäänyt mieleen joskus jokin muistijälki. Nämä muistijäljet ovat voineet tulla ystävien kertomana, uutisissa mainituista paikoista tai esimerkiksi koulum oppitunneilta. Tunnettavuus onkin tärkeä tekijä matkakohteista puhuttaessa. Tuntemattomampikin paikka voi olla vetovoimainen ja kiinnostava, mutta jos sen olemassa olosta ei tiedetä, niin kävijämäärät voivat jäädä alhaisiksi.

Miten sitten näiden tuntemattomien kohteiden näkyvyyttä ja tunnettavuutta voitaisiin lisätä? Tässä vaihtoehdot vaihtelevat sen mukaan, että onko kyseessä yritys, luonto- tai kulttuurikohde vaiko jokin muu. Yritykset yleensä hoitavat oman markkinointinsa, jossa kuitenkin mukana voi olla kunta tai muu paikallinen toimija. Luontokohteiden kanssa mitään markkinoivaa tahoa ei välttämättä ole, jolloin sen tunnettavuus on pitkälti muiden seikkojen varassa. Kulttuurikohteissa on paljon vaihtelua, riippuen onko kyseessä museo, galleria, patsas vai muu historiallinen tai kulttuurisesti merkittävä kohde. Kunnilla ja kaupungeilla on monesti vastuuta ja intressejä paikallisten nähtävyyksien markkinoinnissa sekä tunnettavuuden lisäämisessä. Kuitenkin resurssit voivat olla suuremmissakin alueellisissa organisaatioissa rajalliset, jolloin mielenkiintoinen matkakohde on ehkä vain mainittu nettisivuilla tai mainoksissa. Memorandumin MEMORA -sovellus on suunniteltu tukemaan kotimaista matkailua ja lisäämään näiden tuntemattomienkin paikkojen näkyvyyttä.

MEMORA käyttää puhelimen sijaintia apunaan ja näyttää karttapohjalta lähistöllä olevat mielenkiintoiset kohteet ja paikat. Yritykset ja organisaatiot voivat kuukausilisenssillä lisätä näkyvyyttään helposti koko maan laajuisesti. MEMORAan voidaan luoda myös omaa personoitua sisältöä ja tuoda sovellus sovellukseen. Kotimaisen matkailun puolella oleva MEMORA julkaistaan tammikuussa 2021 ja lisätietoja siitä saa nettisivuiltamme, sosiaalisen median kanavistamme sekä tilaamalla uutiskirjeen.

Kasvattaako kotimaanmatkailu suosiotaan edelleen vuonna 2021? Mitkä ovat uuden vuoden matkailutrendit? Mielenkiinnolla seuraamme, miten matkailu kehittyy vuoden aikana.